Ville, tuo hullunrohkeuden perikuva, pohti maanantaina Facebook-sivullaan, voisiko kirjoittaa jonnekin isoilla kirjaimilla ”Tolvanen on kusipää”. Totesi itse, ettei kehtaa, sillä olisi siinä kopioinut alkuperäisen, Karjaan kaupungista löytyneen seinätekstin: ”Olli Muurainen on rotta”. Molemmat jätkät ovat vastarannan kiiskiä. Kehittäjiä. Hankalia. Muutosseppiä. Toden sanoakseni, aika ihania. Joskin ärsyttäviäkin.

Olli on ansainnut rotta-nimityksen ostamalla Billnäsin ja kehittämällä rapistuneesta ruukista rohkeasti kongressikeskuksen. Vastustajia on ollut enemmän kuin pienessä sodassa, mutta he eivät ole Ollia kumonneet. Maine kasvaa, fanien määrä samoin. Ja bisnes kukoistaa siinä sivussa.

Suuri osa suomalaisista työskentelee organisaatioissa, joissa suoraan ei kannata puhua, eikä muutoksen edistäjänä esiintyä. Näin olen tulkinnut kaikista niistä jeesmiehistä ja -naisista, jotka Febun tsätissä ja terasseilla pomon selän takana valittavat miten ääliömäisesti firmaa on taas johdettu. Suomi on näistä keskusteluista päätellen Suurten Vääryyksien Luvattu Maa. Julkiset salaisuudet kertovat organisaatioista, jotka ovat tunnettuja valittajista ja siitä, että nämä kyllä tietäisivät miten firmaa pitää johtaa, mutta kun ”täällä ei auta sanoa mitään, jos haluaa työpaikkansa säilyttää..:”

Samaan aikaan ihailemme niitä johtajia – usein yrittäjätaustaisia – jotka kulkevat omaa polkuaan. Vain muutamia mainitakseni: Rudolf Waldén, Armi Ratia, Ilpo Kokkila ja Mika Mäkeläinen. He repäisevät itsensä irti totutuista kuvioista, luovat jotain uutta. Ottavat riskejä, menestyvät. Joskus tuhoutuvatkin. Rohkeuden lisäksi heitä yhdistää yksi asia: suoraan sanominen.

Kokemukseni mukaan Todella Suuret Johtajat arvostavat ihmisiä, jotka uskaltavat esittää omat näkemyksensä ja edesauttavat siten yrityksen menestystä. Ja halveksuvat selän takana jupisevia ja puukkojaan teroittelevia jeesihmisiä. Sillä usein jeesmiehisyys ärsyttää johtajia niin paljon, että vatsahapot äityvät kuohumaan suuhun asti. Firma ei kehity. Digitalisoituminen tarkoittaa hirmukivoja Febukamppiksia. Kilpailijat ajavat oikealta, vasemmalta, edestä ja takaa Räikkösen vauhtia ohi. Koko maa kärsii.

Suoraan sanominen ei ole yhtä kuin loukkaaminen ja räyhääminen. Mielestäni suoraan voi sanoa arvostavasti ja kannustavastikin, sillä tavoitteenahan on auttaa toista osapuolta tunnistamaan ne asiat, joita voi kehittää. Suomessa on aina arvostettu suoraan sanomista, mutta viime aikoina Suomi on harmillisesti muuttunut kiemurtelevaksi ”politically correct” -viestintäkulttuurin maaksi. Eikä siitä seuraa kuin yllätyksiä ja välttämättömän muutoksen kieltämistä.

Miltei ehdotin itse Villelle, että minä voin käydä tägäämässä hänet Vuorikadulle yliopiston seinään tuolla tekstillä. Sillä kyllä hän on tuon arvonimen ansainnut. Niin monta kertaa olen kuullut, kuinka Villen suoraan sanotut ajatukset ovat aiheuttaneet raivoa, kiukkua ja vastarintaa. Ensi alkuun. En minäkään kaikkia Villen ideoita purematta niele. Olen ääneen joskus tuumannut, että hän on ihan mahdoton. Koen silti suurta sielunsisaruutta Villen kanssa, sillä näinäkin aikoina monilla keisareilla on kovin kukoistavia uusia vaatteita yllään. Kun sellaisen näen, kysyn ”saisinko hieman haastaa sinua?”. Yleensä saan luvan. Silloin syntyy jotain arvokasta ja uutta. Josta koko maa hyötyy.

Susanna Paloheimo

suhdejohtaja, founder

Viestintätoimisto Taitomylly

Siltasaarenkatu 18-20 C,  7.krs

FI-00530 HELSINKI

tel +358 10239 3302

mob + 358 45 6709561

www.taitomylly.fi