Tiukkapipot

Niin kauan kuin menee riittävän hyvin, ei ole tarvetta uudistua. Niin kauan kuin osa toiminnoista vetää, ei uskalleta koko pakettia möyhäistä vaan aletaan leikkaamaan epäolennaisuuksista. Niin kauan ollaan muuttumatta kun ei ole pakko. Eikä nähdä että olisi ollut jo ajat sitten. Toivottavasti näemme vielä isoja kaatumisia, jotka toivottavasti herättävät ympärillä olijatkin.

Yritin kerran kaksitoista kuukautta muuttaa erään yrityksen suuntaa ja pinttyneitä tapoja. Projektiin liittyi myös sukupolvenvaihdos, jolla turvattaisiin uusien ideoiden varttuminen ja tartuttaminen yrityksen toimintaan. Tällä kertaa työ alkoi kirjaimellisesti käärimällä hihat, toteuttamalla yrityksen lattiasta kattoon ulottuva siivous. Työpöydillä ei voinut enää työskennellä, koska paperia oli kertynyt pinoiksi katonrajaan asti.

Valitettavasti vanhempi yrittäjäpariskunta ei ymmärtänyt "poistua" työpaikalta, vaan jäi katsomaan miten homma hoituu. Heittäessäni vuoden -92 paikallislehden mainossivuja keräykseen, patruuna nappasi kädestäni kiinni ja kysyi "mitäs se Poika kuvittelee oikein tekevänsä?"...

Jos asenne on tämä, tulokset ovat sen mukaiset. Vaikka liiketoimintasuunnitelma olisi Kymmenen käskyä, se ei vaan uppoa. Olenkin miettinyt, että mihin yritykset tarvitsevat liiketoimintasuunnittelua? Olen tehnyt useita suunnitelmia, mutta useimmissa yhtiöissä tarkoin valittu "yhteinen linja" murtuu 15 minuutin keskustelulla, kun yritys päättääkin alkaa myymään appelsiinien sijaan banaaneja.

Olin eilen tutustumassa erääseen yritykseen ajatuksena miten voisimme heitä auttaa. Yrityksen kärkihenkilöt kertoivat auliisti toimialasta, yrityksestä ja sen historiasta. Tapaamisen aikana tuntui, että "hei tästähän syntyy keskustelua". Olin jopa hieman innossani, koska refelistallamme on hyvin samantyyppisiä asiakkaita, joten väitän tuntevani sitä henkistä maailmaa missä tämä yritys sisäisesti toimii. Tiedän myös jotain perusperiaatteita joiden kautta heidän toimialallansa operoidaan.

Mielestäni lähtökohdat ovat siis hyvät.

Lähtiessämme yrityksestä jäi sellainen tunne, että meidät sinänsä otettiin hyvin vastaan ja keskustelimme kyllä yrityksestä, toimialasta ihan laajastikin. Saimme tehtäväksemme toimittaa viikossa ehdotuksen yrityksen haasteen ratkaisemiseksi. Hyvä niin.

Lähdettyämme jäin hieman pohtimaan, onkohan tässä yrityksessä kykyä ottaa vastaan uusia-ajatuksia?

Epäilykseni alkaa vahvistumaan tänä aamua. Saimme nimittäin asiakkaalta meilitse yhteenvedon tapaamisestamme. Ajattelin, että hei ja wau. Nyt tehdään töitä proaktiivisesti ja yhdessä. Selvästi asiakas haluaa meidän olevan täsmällisesti samalla viivalla.

Nyt en sitten tiedäkään mitä ajatella. Luin nimittäin tuon muistion. Siinä on lueteltuna asiakkaan omat totuudet, otsikolla: "tähänhän me päädymme". Hassua asiassa on mielestäni se, että emme edes ole vielä siinä vaiheessa kun esitämme mitään. Keskustelimme vain taustoista. Noo, jokaisella on toki oma käsityksensä asioiden etenemisjärjestyksestä, ja yhteenvedot ja muistio sinänsä ovat ok. Ongelmaksi koin sen, että yhteenvedossa ei ollut yhtään asiakasnäkökulmaa. Kaikki listatut asiat olivat yrityksen sisäisiä vahvuuksia, mutta ne eivät sisältäneet mitään lupausta tai suoraan arvoa loppuasiakkaalle.

Olen törmännyt asiakaskentässä aikaisemminkin päätöskiireeseen. On kova kiire määritellä miten asiat ovat tai jopa miten jokin juttu toteutetaan. Siinä jää sitten ratekiat pohtimatta sekä tehdyn päätöksen muut seuraukset.

Tähänkö asiantuntijoita nykyisin käytetään, vahvistamaan oman porukan oikeassa olemisen tunnetta?

Hyvä kirjoitus Ville!

Yksi iso ongelma on mainitsemasi litania; yrityksen missio, visio ja strategia. Kun kysyt näistä keskivertotyöntekijältä, huomaat alta nanosekunnin että joko missio, visio & strategia eivät ole tarpeeksi konkreettisia tai oikein jalkautettuja. Keskivertotyöntekijälle missiot sun muut näyttäytyvät johdon korulauseina ilman konkretiaa.

Miksi näin?

Jos ohitetaan se ikävä tosiasia, että suurin osa yrityksistä ei ole päivittänyt liiketoimintasuunnitelmaansa perustamisen jälkeen, niin toinen merkittävä syy löytyy helposti.

Kun näitä edellä mainittuja asioita työstetään, syyllistytään usein aivan liian vaikeaan kieleen. Mikäli mission tai vision pääsisältö ei aukea yhdellä lukemalla, on jotain pahasti pielessä. Eihän mission tai vision ymmärtämiseen pitäisi konsulttia tarvita?

Blogistani löytyy linkki ( http://www.mikkoseppa.net/blogi/miksi/ ) Simon Sinekin mahtavaan TED-talkiin liittyen tähän aiheeseen, kannattaa käydä katsomassa ja miettiä sen jälkeen olisiko Sinekin esittämässä tavassa tehdä asioita jotain itua.

Ja sitten on niitä yrityksiä jotka pitävät kynsin hampain kiinni missiostaan eivätkä viitsi vilkaista ikkunasta ulos. Täällä UK:ssa on juuri mennyt pari merkittävää brandiä - HMV ja Blockbusters - nurin. Johto ei suostunut uskomaan, että kuluttajien ostokäyttäytyminen on radikaalisti ja pysyvästi muuttunut. Olikohan se Sarasvuo, joka sanoi, että johdon tärkein tehtävä on konkurssin lykkääminen tuonnemmaksi.

"Mutta miten paljon me myymme lisää tarinoita kertomalla?"

"Ei tässä ehdi mitään somepäivityksiä tehdä, kun pitää tehdä tuotekehitystä ja saada vienti vetämään."

"Kyllä meidän hakukonemainonta on hyvin hoidettu."

Viimeisten parin viikon aikana kuultua.

Kiitos Ville tästä tekstistä!

Pari väitettäni tähän alustukseksi: tarinat ja uutiset ovat ihmisyyden ytimessä. Ei niiden tarve ole mihinkään kadonnut. Eikä katoa. Nuotiopiirit ja savumerkit ovat vanhoja kanavia, yritysten uudet ovat ansaitussa ja omissa medioissa.

Se suomalainen yritys, joka on panostanut tarinankerrontaan eniten, on kasvattanut pörssiarvoaan jo - mediaa lainatakseni - "huolestuttavan suuriin" lukuihin. Puhun Koneesta, joka keräsi aikanaan lontoolaisten tarinamaakareiden avulla yrityksen henkilökunnan keskuudesta suuret määrät sankaritarinoita, ja alkoi käyttää niitä niin sisäisessä kuin ulkoisessakin maine- ja myyntityössään.

Olin menneellä vuosituhannella vuoden verran mukana Poika ja ilves -elokuvaprojektissa. Esittelimme leffaa etukäteen lapsiperheille Korkeasaaren pimeässä syysillassa, Kissojen yössä. Tutustuin kansainvälisiin rahoittajiin kuvausvaiheessa Korouomassa ja taisin jättää tunnejäljen muistoksi kippaamalla äijäporukassa lämmikkeeksi yhden jaloviinan. Keskellä hyytävän kylmää pakkaspäivää. Katsoimme toimittajien kanssa vieressä, kun Jarmo Mäkisen näyttelemä pahis ampui rakkaan susikoiransa. Tai näytteli sitä. Tapasin noita toimittajia vuosien jälkeen, ja aina he muistelivat yhteistä kokemustamme.

Leffabisneksestä opin, että vetoava tarina ja elämyksellinen viestintä ovat aivan killeriyhdistelmä. Sitä oppia olen sitten vuosien aikana saanut aika monen asiakkaan mainetyössä käyttää heidän hyväkseen.

Hajuton, mauton ja harmaa yritys ei vetoa asiakkaisiin, parhaisiin työntekijöihin eikä huikeimpiin kumppaneihin. Onneksi yhä useampi - kuten sinä Villekin - on nyt alkanut puhua tarinankerronnan voimasta. Rohkeutta ja ajankäytön uudelleen ajattelua tarvitaan paljon, ennen kuin tarinat alkavat elää.

Puhumattakaan Koneen kaltaisista loistavista esimerkeistä ja kärsivällisyydestä.