Toimitusjohtaja päättää

Lausutaan ääneen jotain, mikä on saattanut jäädä sanomatta. Toimari lopulta päättää. Asioista kuuluu puhua, vääntää, sparrata ja pohtia yhdessä, mutta lopulta yrityksessä toimitusjohtaja päättää.

Toimari on tyypillisesti ainoa, joka saa omistajilta, hallitukselta, asiakkailta ja henkilöstöltä palautteen kaikista päätöksistä. Toimitusjohtaja kantaa vastuun ja on yleensä se, joka vaihdetaan, jos asiat eivät onnistu. Siksi on tärkeää huomioida, että toimitusjohtajan on oltava se, joka päättää, ja samalla kantaa viime kädessä vastuun päätöksistä.

Hölmöt omistajat tai hallitukset päättävät viime kädessä toimaria vastaan. Jos omistajat, eivätkä varsinkaan hallituksen jäsenet ole yrityksessä töissä, eivät he ole kantamassa vastuuta päätöksen toimeenpanosta ja toimivuudesta arjessa. Omistajat ja hallitus harvoin tietävät miten asiat arjessa ovat. Siksi on typerää päättää asioista toimivaa johtoa vastaan. Luottoa on aivan niin kauan kuin johto on vallassa ja vastuussa. 

Olen saanut tehdä töitä upeille omistajille joiden viisaus on ylittänyt omani. Olen saanut sparrata useiden osaavien omistajien ja johtajien kanssa. Olen kiitollinen saamastani vallasta, vastuustaja opista. Samaa ajattelua yritän toistaa hallitustyön ammattilaisena. 

Asioiden ratkaiseminen yrityselämässä tekee tilaa uusille haasteille. Tämä on mielestäni ehkäpä paras asenne. Ongelmia, haasteita ja yllätyksiä riittää. Silti on tärkeää ymmärtää, että omistajuuden johtaminen, yritysten kehittäminen ja yritysarvon kasvattaminen perustuu ennen kaikkea luottamukseen, selkeään työnjakoon ja selkeisiin rooleihin. Siinä luottamus kuuluu johdolle, hallitukselle ja omistajille – kaikille omissa rooleissaan.

Tuloksia syntyy kun työtä tehdään yhdessä, kehitetään jatkuvasti parempaa ja johto saa työrauhan. Parasta on kun päättäjiä on rajattu määrä, mutta vastuullisia yhdessä sitäkin enemmän.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue lisää