Monimuotoinen vuosi 2020 huipentuu omistajuuden osaamisen ja johtamisen kokonaisvaltaiseen sparraamiseen. Kysymys kai on, voisiko omistajalla tai omistajilla olla yritystoiminnan ulkopuolella omaa, omistajuuteen, sen johtamiseen ja kehittämiseen keskittyvää sparraamista. Muutamia kyselyjä tälläisestä on tullut.
Itse asiassa olemme tänä vuonna yhdessä ja erikseen eri foorumissa rakentaneet aika kattavat ja monipuoliset ajattelumallit ja työkalut omistajuuden sparraamiseen. Ohessa yksinkertainen kuvaus ja alla avaukset asioista. Tässä pyrimme myös vastaamaan kysymykseen millainen on hyvä omistajastrategia?

- Omistajan portfolio. Omassa päässäni omistajuus ponnistaa aina omistuksista, portfoliosta, nettovarallisuudesta ja tavoitteista. Joku voisi sanoa, että aloitetaan visiosta, kysymällä miksi tai omistajastrategiasta, mutta itse koen, että parempi lähtökohta on mallintaa, analysoida ja tunnistaa lähtöasetelma. Johtuisiko ajatusmalli pitkästä konsulttiurasta, jossa on tottunut lähtemään liikkeelle jatusta nykytilan ymmärryksestä – Aika monelle tälläinenkin on uutta. Esim. Applen Numbers -sovelluksessa on valmis nettovarallisuus -pohja asian nopeaan avaamiseen. Tänä vuonna teimme myös progressiivisen sovelluksen tavoitteineen, mittareineen ja tunnuslukuineen vaativampaan tarpeeseen.
- Omistajastrategia. On tärkeää tunnistaa miksi, mitä ja miten omistamme. Myös mestariomistaja -kanvaasi avaa hyvin omistajan tavoitteita, roolia, valintoja ja suhdetta omistuksiin. Hyödyllinen ja tärkeä asetelma, jossa omistaja luo itselleen tavoitteita, jakaa ne mahdollisten muiden omistajien kanssa ja synnyttää dokumentaatiota eri sidosryhmille. On arvokasta tunnistaa, että esim. Hallitus ja toimiva johto ymmärtää omistajan tahtotilan, tavoitteet ja roolin osana tekemistä.
- Yritystoiminnan kasvustrategiat. Tässä voisi tietysti lukea strategia, mutta pidän kasvustrategiasta. Jos omistaja haluaa edistyä omistajana ja omistajuuden kehittymisessä, on kasvun tavoittelu luonteva vaihtoehto.
- Sijoitusstrategia. Ympyrä sulkeutuu omistajan seuraavia askeleita valittaessa. Osinkostrategia, yrityskaupat, sijoitukset ja muu toiminta. Sijoitusstrategia kytkeytyy kaikkiin edellä mainittuihin kohtiin ja antaa agendan omistajan toiminnalle. Sijoitustrategiaa voisi pitää myös omistajan toimintasuunnitelmana, jossa fokus, ajankäyttö, roolit yms. Kirkastuvat. Sijoitusstrategia synnyttää omistajastrategian seuraavat askeleen ja tuottaat porftfolioon seuraavat muutokset.

Kuulostaako loogiselta? Onko tässä ainekset kysymykseen millainen on hyvä omistajastrategia? Hankalalta? Kysymys on lopulta hyvin yksinkertaisesta mallinnuksesta, vaihtoehtojen kartoituksesta, oivalluksista ja toiminnasta. Voisiko edellä mainittujen synnyttämistä ja toteuttamista tukea ja sparrata arjessa? Aivan varmasti ja luulen, että tälläiselle olisi myös piilevää kysyntää.
Omistajasparraus osana omistajuutta, sen johtamista ja kehittämistä voisi olla osa “virtual ownership -officea,” emoyhtiön hallitusta tai epävirallinen sparraussuhde. Aivan selvää on, että useita malleja, vaihtoehtoja ja rakenteita tunnistamalla syntyy myös oppia, oivalluksia ja uutta ajattelua. Tunnen useita omistajia, jolla osa paketista on kasassa. Seuraava askel voisi olla panna koko paketti raiteille ja kasvaa taas yksi askel ammattimaisena omistajana.
Matka yrittäjästä omistajaksi on elinikäinen retki.
V
Kirjoita kommentti