MISSÄ MENET SOSIAALINEN MEDIA?
Tuntuu, ettei kenelläkään ole oikein some hallussa. Ei varsinkaan somekonsulteilla, jotka ovat luopuneet oman elinkeinonsa hyödyntämisestä. Muistan kuinka isot mainostajat itkivät viisi vuotta sitten, kuinka kukaan ei hallitse aitoa vaikuttamista. Ei tunnu tänäänkään, paitsi äärettömän pieni joukko aitoja osaajia.
Somesta on tullut mediavirtaa muiden joukossa. Emme kommentoi tai peukuta hesaria, emmekä siten naamakirjaakaan. Ei silti some mihinkään ole vaiennut. Heinäkuussa näyttää aamuisin olevan tuplamäärä kavereita vihreänä valmiina tsättiin normiaamuun verrattuna talvella. Some on kuin Seiska. Ei sitä kukaan lue, vaikka tilaajamäärät olivat Suomen kärkeä.
Somen ammattilaiset pelkäävät algorytmejä kuin lapset tonttuja ennen joulua. Ei itkeä saa, ei iloita saa, algorytmi voi tulla ruudun takaa. Vittu mitä saivartelua. Algorytmiin kannattaa sitten puuttua, kun alusta oikeasti alkaa näyttämään punaista. Itse en missään analytiikassa ole koskaan havainnut mitenkään vähemmän olevan enemmän. Höpöjen keksintöjä. Verkossa vuonna 2019 enemmän on yhä enemmän.
Nyt tulee 10 vinkkiä, jolla surffaat vaikuttajana ja voittajana 2030-luvulle.
- Älä esitä, vaan viesti.
- Älä keksi, vaan kuratoi tekemisiä.
- Olet julkisessa tilassa, esiinny somessa somoin, kuin lihassa.
- Olet livenä, palvele, äläkä tuuttaa.
- Vaikuta, älä mainosta.
- Keskustele, älä tuputa.
- Kiitä aina kun aihetta on.
- Kysy kun et tiedä ja haluat tietää.
- Kerro mitä ajattelet.
- Osallistu muidenkin ajatteluun.
On mahtavaa kammeta seuraavalle vuosikymmenelle näin rikkaassa, monipuolisessa ja vuorovaikutteisessa mediaympäristössä. Tuleva vuosikymmen on alustojen, algorytmien ja avoimuuden aikaa. Tulossa on ihanaa aikaa, jolloin kaikki on parempaa, mutta vaikeampaa kuin koskaan aiemmin.
Joten älä ole urpo, vaan ajattele omilla aivoillasi. Ja seuraa Suomenkin parhaita artisteja, jotka joutuvat myymään jokaisen lippunsa pitseriasta toiseen yksi kerrallaan.
HE KÄYTTÄVÄT SOMEA LUONTEVASTI JA VALAISEVAT SINUNKIN TÄHDELLESI LATUA.
KIRJOITA KOMMENTTI
Lisää kommentti