Digitalist Era

26.01.2019 | Johtaminen | Ville Tolvanen

Digitalist Era

Elämme aikaa, jolloin yritykset jakaantuvat kahteen ryhmään suhteessa teknologian hyödyntämiseen liiketoiminnassa. Disruptoiviin kuten Spotify, Airbnb, Google, Amazon ja disruptoituviin kuten valmistajat, pankit, rakennusliikkeet jne. Analogisen ajan vahvat yhtiöt. Joko muutat tai muutut murroksen mukana.

Mitä kuuluu disruptoituville?

Yhteinen näkemys taitaa olla se, että olemme alun lopussa. Kesti 20 vuotta jakaa päätelaitteet ja toimivat yhteydet toimivine ensimmäisen sukupolven palvelut lähes kaikille käyttäjille. Nyt ymmärretään, että teknologia tulee kaikkialle ja pohditaan seuraavaa suhdetta siihen. Aika moni ymmärtää, että 2020-luvulla johtaminen, organisaatiot, työ, ja arvon muodostaminen mullistuu edelleen. Nyt haetaan mallia, uskoa ja rohkeutta muuttua ennen kuin joku muu muuttaa yhtiön puolesta.

On vaikeaa verrata perinteisiä yhtiöitä alustayhtiöihin. On myös epäreilua ehdottaa, että tehkää niin kuin Google tekee. Silti jokaisen johtajan tulisi aloittaa tai tunnistaa koko liiketoimintaa ravisteleva muutos ja ryhtyä rakentamaan kokonaisvaltaista muutosta. Fiksuimmat hakevat jo esimerkkejä ja oppeja johtamismallien, toimintojen ja tekemisen mullistamiseen.

Isot laivat kääntyvät hitaasti

Paitsi ylösalaisin. Digitalistien ajassa tarvitaan tuntosarvet eteenpäin, jatkuvaa asiakaspalautetta ja kykyä muuttua ennen kuin on pakko. Parhaimmat luovat asiakastarpeita tai opettavat maksajia paremmille tavoille. Siksi jokaisen yrityksen kannattaa puhua siitä, mihin ollaan matkalla, eikä siitä mistä meidät tunnetaan. Esimerkiksi käy vaikkapa Wärtsilän etusivu verkossa. Wärtsilä viestii murroksesta, keskustelee blockchainista ja kestävyydestä. Aika hyvin vanhalta norsulta.

Pienet luovat mullistukset

Pienen on helpompi luoda uutta kuin suuren. Suurien murheena on vanhan kantaminen, kulttuurin muuttaminen ja hitaampi tahti. Pienet ja keskisuuret voivat muuttua nopeammin, hakea erottautumista ja löytää itselleen sopivia innovatiivisia asiakkaita. Digitalisaatio on pienten, ketterien innovaattorien mahdollisuus tehdä itsestään kokoaan arvokkaampi.

Aloita muutos ajattelusta

Kuulin eräältä asiakkaalta, että vierailuni jälkeen yhtiössä oli alettu puhua liiketoiminnasta alustana. Kannustin heitä pohtimaan alustatalouden mahdollisuuksia, ekosysteemejä ja uusia liiketoimintoja. Ehkä paras tapa kohdata digitalistien aika on muuttaa sanoja ja käsityksiä oman liiketoiminnan suunnasta. Tarvitaan siis visio, joka voi olla myös asioiden olotila tuhannen päivän kuluttua. Maalia kohti on helpompi suunnistaa. Jos maali on tiedossa, voidaan kaivaa oma työmaa ja tikapuut perille kaivamiseen. Näin muutoksesta tulee toivottua, haluttavaa ja ymmärrettävää.

On hienoa todistaa aikaa, jolloin energia, terveys, rakentaminen, liikkuminen, oppiminen, ruoka jne. Mullistuvat. Kutsutaan sitä vaikkapa Digitalistien ajaksi. Kaikki muutkin termit kelpaavat, kunhan ajattelu on strategista ja tuoretta. Kuten aina ennenkin, sanat ja teot yhdessä ratkaisevat.

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.