Fokus 2019

06.01.2019 | Johtaminen | Ville Tolvanen

Fokus 2019

Mihin kannattaa keskittyä tänä vuonna?

Jätän suosiolla kaiken ajatteluun, uneen, happeen, tasapainoon ja rauhaan liittyvän muille asiat minua paljon paremmin hallitseville.

Entäpä yrityselämässä?

Talouden lähtökohdat vuodelle 2019 heikkenevät nopeasti. Todennäköisesti tilanne on vuoden kuluttua tätä päivää heikompi kaikilla mittareilla. Itse uskon, että seuraavan kahden vuoden sisään menemme tai ainakin käymme taantumassa.

Taloustilanne koskettaa todellisuudessa aniharvoja. Harvalla on niin iso markkinaosuus tai rooli yhteiskunta, että makrotalouden muutokset näkyvät suoraan kukkarossa. Toki liiketoiminta nousukaudella on aina laskevia markkinoita helpompaa. Silti esimerkiksi digitalisaatio on vain kiihtynyt kolmen edellisen kriisin aikana.

Tein ”tietysti” viiden kohdan listan itselleni ja muille asoista, joilla vuosi laitetaan liikeelle.

  1. Peruspeli. Nyt jos joskus on saatava kannattavaa, tervettä ja kasvavaa liiketoimintaa aikaiseksi. Säästä, kehitä ja kasva samanaikaisesti. Jokaisesta yrityksestä on aina olemassa parempi yhtälö
  2. Paikat kuntoon. Jos kustannuspuolella on pöhöä, kasvaneita kuluja tai turhaa massaa, nousukauden lopulla kannattaa jo siivota ylimääräiset pois. Vetreänä kohtaat laskumarkkinan haasteet entistä hoikempana ja vahvempana.
  3. Hyötysuhde. Aika monessa yrityksessä suurin osa tuloksesta ja arvosta syntyy kohtuullisen pienestä määrästä hyviä asiakassuhteita. Keskity näiden suhteiden vahvistamiseen ja kasvattamiseen. Mitä suurempi asiakassuhde, sitä paremmin se kestää myös markkinan myrskyissä.
  4. Kehitä armotta. Oman toiminnan kasvattaminen ja parantaminen eivät ole kiinni ympäristöstä, vaan itsestäsi. Laita kaikki tärkeimmät hankkeet liikkeelle ja pidä huolta, että saat ne myös tehtyä.
  5. Aloita uutta. Mieti mitä uutta luot nyt ja kun markkina vaikeutuu. Ajoissa uutta aloittavat ja rakentavat poimivat hedelmät seuraavassa nousukaudessa. Mieti mikä on merkityksellistä 5-7 vuoden kuluttua ja aloita sen rakentaminen tänään. Vaikeaa mutta kannattavaa. Aika moni iso kasvumarkkina kypsyy 3-5 vuotta ennen varsinaisen markkinan syntymistä. Hengissä selviävät pioneerit aloittavat kasvun paalulta.

En manaa huonompia aikoja. Ajattelen vain, että aina on hyvä varautua eikä nyt kannata pitää yllä turhaa kulutusta. Vuoden 2019 fokus kannattaa olla fiksu, tasapainoinen ja kannattava kasvu. JA tietysti se, että koskaan ei ole ollut parempaa aikaa aloittaa uutta kuin tänään.

Tervetuloa yllätysten vuosi 2019!

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.