Kiitos Hjallis yrityksistä!
Huomaan pohtineeni viime aikoina Hjalliksen toimintaa ja motiiveja. En tiedä, enkä oikeastaan edes välitä onnistuuko ilmiön luominen politiikassa. Pohdin hänessä asuvaa yrittäjyyttä. Ihailen halua ja kykyä uudistua, uusiutua ja aloittaa ympäristön mielestä mahdottomia hankkeita.
Harry olisi voinut jäädä vuosikymmeniä sitten nauttimaan työnsä hedelmistä. Voi olla, että hän on syntynyt asemaan, jossa hänen ei olisi koskaan tarvinnut tehdä työtä. Silti hän aloitti mattoyrittäjänä, tuli tunnetuksi venebusineksistä, loi Jokerit, Areenan, KHL:n Suomessa ja sitten yrittää vielä uutta puoluetta. Värisuora uuden luomisesta ja pähkähullusta yrittämisestä.
Kiinnostavaksi asian tekee sen, että Hjallis alkaa olemaan kypsässä miehen iässä. Mikä ihme ajaa hakemaan verta nenästä eduskunnan kupposessa kuppilassa kun vaihtoehtona voisi olla lepäily vaikkapa Ibizan auringossa. En tunne miestä, mutta ihailen halua ja kykyä jättää jälkeensä ja muuttaa maailmaa.
Halusit tai et Harkimo on jo muuttanut maailmaa. Hänen avullaan olemme nähneet megakonsertit Hartwall Areenalla. Hän uudisti suomalaista jääkiekkoa ja toi ammattilaisille mahdollisuuden pelata toisessakin rahasarjassa. Jokerit on monella tavalla ollut esikuva suomalaiselle urheilumarkkinoinnille. Eikä tässä vielä kaikki, ehkäpä paras on vielä edessä.
En usko Hjalliksen suunnitelleen liikkujaan etukäteen. Yllättyisin jos häneltä löytyisi suunnitelmia vuosikymmenien taakse. Pelisilmää, rohkeutta ja heittäytymistä löytyy sitten ehkä enemmän kuin kenelläkään Suomessa.
Hienoa että tälläsiä ristiriitaisia hahmoja löytyy. Heidän hedelmistään nauttivat miljoonat, pysyy media leivässä ja ankeuttajat kuplissaan.
KIRJOITA KOMMENTTI
Lisää kommentti