Maailmaa kiertäessä tulee väkisinkin mieleen mikä kaikki on mahdollista. Asenteellisesti tietysti kaikki on mahdollista, mutta mitä uudistaminen, tekeminen ja valmiiksi saaminen oikeasti vaatii?
Olen aina salaa ja välillä avoimestikin kateellinen isompien yritysten isommille resursseille. Mietin mitä kaikkea tekisin, jos pääsisin mukaan kehittämään. Toisaalta olen ollut niin kauan ulkona korporaatioista, että saatan välillä unohtaa kuinka vaikeaa ja kankeata kehittäminen on. Varsinkin osana arjen askareita, raportointia ja byrokratiaa.
Teen muutamille asiakkaille kuvausta ekosysteemien rakentamisesta. Samalla olen dokumentoinut ja kuvannut Digitalistin matkan blogikirjoituksista tähän päivään. Työnäyte Digitalist on rakennettu olemattomalla budjetilla, mutta puuttuvat resurssit on korvattu raivokkaalla yrittämisellä ja yksisuuntaisella sitoutumisella tulosten syntymiseen ja asian onnistumiseen. Eihän digitalistiakaan tietysti ole tehnyt kukaan yksin vaan tuhannet käyttäjät ja osallistujat.
Vasta asiakkaat ja osallistujat synnyttävät tai tappavat ekosysteemin.
Isossa yrityksessä on resursseja, mutta paljon hidasteitakin. Kun on paljon tekemistä, organisoidaan ihmisiä ja yhteistyökumppaneita yhteiseen projektiin. Organisaation johtaminen vaatii suunnittelu- ja kehityspalavereita, henkilöjohtamista ja raportointia. Siihen ketteryys sitten helposti sissahtaakin. Ei ihme, että innovaatioita ja venturointia pitäisikin kehittää pääosin korporaatioiden ulkopuolella tai niille erikseen rakennetuissa kasvuympäristöissä
Miten tehdä pihtisynnytys innovaatiolle?
Uuden luominen vaatii rakettienergiaa ja yksisuuntaista tahtoa saada asioita aikaiseksi. Se harvoin onnistuu isollakaan rahalla ilman yrittäjien asenteella varustettuja pihtisynnyttäjiä. Lukemattomat asiat taustalla ja kokonaisuus laitetaan toimimaan vähän väkisin ja parhaita kumppaneita hyödyntäen.
Innovaatiot, uuden ja kasvun luominen on lähtökohtaisesti kaikille yhtä mahdollista. Tarvitaan 1) vahva motivaatio 2) vankkumaton asenne 3) ymmärrystä ja jatkuvaa oppimista 4) sinnikkyyttä ja raivoa raivata uudelle tilaa hengittää ja 5) onnea ja oikeaa ajankohtaa asioiden synnyttämiseen.
Haluaisin sanoa kaiken olevan mahdollista. Silti usein pohdin asiakkaiden kanssa edessä siintävää vuorta ja sille kiipeämisen haastetta hengästyen. Matka huipulle kulkee kuitenkin askel, päivä ja teko kerrallaan, joten tarvittava työ kannattaa unohtaa. Täytyy miettiä mihin uskoo ja onko valmis tekemään asiasta totta maailman mutinasta ja vastatuulesta piittaamatta. Niin tekevät maailmaa muuttavat sankarimme arjessa ja tuulessa jokaisena päivänä.
KIRJOITA KOMMENTTI
Lisää kommentti