Elämme jokainen omassa pienessä kuplassamme. Meillä on omat tietomme ja taitomme. Jokainen meistä tuntee jonkun jolla menee huonommin tai paremmin. Meillä on luontainen taipumus majoittaa tarpeitamme vallitsevaan ympäristöön.
Olen etuoikeutettu saadessani kuunnella ja puhua tuhansille ihmisille vuosittain. On hienoa oppia meitä jokaista koskettavista muutoksista ja ihmisten ajatuksista uuden äärellä. Muilta oppii arjessa aina enemmän kuin mistään itse tekemästä. Toki omillakin tekemislliä on arvonsa. Mitä enemmän kokeilee, sitä paremmin tietää ainakin mikä ei toimi.
Tuskailen ajatusten, tiedon ja osaamisen yhdistämisen kanssa. Mietin miten hankalia syy- ja seurasuhteita voisi kuvata ja viestiä ihmisiä yhdistävällä tavalla. Huomaan verkonkin siiloutuvan ja sirpaloituvan. Liikaa tietoa liian nopeasti estää ihmisten innostumisen ja oppimisen. Vaikeneminen ei vaikuta sekään. Siksi ratkaisun täytyy löytää tiedon kokoamisesta ja kuvaamisesta kiinnostavalla tavalla.
Kuinka monta kertaa olet kysynyt kaveriltasi mitä sinun kannattaisi tehdä paremmin?
Et ehkä koskaan tai harvoin joltakin aivan läheiseltä. Kannattaa kysyä jatkuvasti ja melkein keltä tahansa. Nuorten lasten ja viimeisiään vetelevien vanhusten vastaukset ovat molemmat yhtä mielenkiintoisia. Typerintä lienee kysyä pelkästään vertaisiltaan. Digitalisaatioonkin liittyvät parhaat keskustelut käydään analogistien kanssa.
Miksi ihmeessä joku ihminen ei halua nähdä enemmän ja parempaa maailmaa vähemmällä ja miksi Suomessa aina nähdään huolet ja ongelmat ennen mahdollisuuksia?
Kysyn luennoillani mikä on pahinta mikä mitä avoimuudesta voi tapahtua? Kukaan ei keksi muuta kuin sen ettei mitään tapahdu. Sehän on aidosti kaikkein pahin asia. Ettei maailma kehity eikä päästä eteenpäin sitä parantamaan. Sitten kysyn mitä hyvää avoimuudella voi tapahtua. Kaikki keksimme uusia mahdollisuuksia, asiakkaita, kumppaneita, kasvua ja tulevaisuutta. Silti elämme kuplassa aivan kuin maailma olisi suljettu ja staattinen paikka. Monen toimialan prosessit ja arki jyskyttää jollain aivan toisella vuosikymmenellä. Monesti kysynkin millä vuosikymmenellä kuuntelevan yleisön arjen rutiinit on synnytetty. Kiinnostavia keskusteluja.
Tekisi mieli löytää lisää kohtaamisia, keskusteluja, osaamista ja ajatuksia arjen johtamisesta ja kehittämisestä. Olisi hienoa elää oman kuplan ulkopuolella ja antautua virran vietäväksi. En tiedä mikä jarruttaa tai hidastaako mikään, ehkä itsellänikin kalvaa ajoittain ajatus siitä, ettei tämä ketään kiinnosta. Silti luotan siihen, että on parempi jakaa ajatuksiaan kuin olla jakamatta.
Ei ole viestin lähettäjän tehtävä sensuroida sisältöjä vastaanottajan puolesta.
Ei kenenkään tarvitse koko maailmaa miellyttää, riittää että löytyy se yksi taikka kaksi, jonka kanssa ajatuksesta syntyy se atomivoimala.
KIRJOITA KOMMENTTI
Lisää kommentti