Täydellisen maailman malli

06.09.2014 | Johtaminen | Ville Tolvanen

Täydellisen maailman malli

Haluaisitko saavuttaa elämässäsi tai yrityksessäsi jotakin suurta ja merkityksellistä? Tiedätkö mitä tavoitteen tunnistaminen ja saavuttaminen vaatii? Opin kymmenisen vuotta sitten ajattelumallin, jolla pilvenpiirtäjiä ja laskettelukeskuksia suunnitellaan ja toteutetaan. Olen vuosien saatossa nimennyt sen mielessäni täydellisen maailman malliksi.

Jokainen menestystarina vaatii usein eri menestystekijöiden onnistumista samanaikaisesti. Laskettelukeskuksen menestyminen kaukana pohjoisessa vaatii logistiikan, maanomistajien, hotelliyrittäjien, kuntien sekä monen muun yhteistä visiota ja toimintamallia. Yhteinen agenda tulevalle vuosikymmenelle tulee enemmänkin kuin tarpeeseen. Yhä useampi liiketoimintamalli perustuu varsinkin digiaikana verkostomaiseen johtamiseen tai ketjutoimintaan, joten sidosryhmien sitoutuminen yhteiseen tavoitteeseen on elintärkeää. Samat lainalaisuudet pätevät myös järjestöissä ja julkisella sektorillakin.

Täydellisen maailman malli lähtee visionäärisen, mutta konkreettisen kuvan rakentamisesta kolmen, viiden tai kymmenen vuoden päähän. Täydellinen kuva yrityksestä kannattaa rakentaa yhdessä omistajien kanssa hyödyntäen ”vastuuttoman puheen päivää” jolloin jokainen voi ideoita ja kertoa ajatuksiaan ilman työtaakkaa, vastuuta onnistumisesta tai taloudellisia riskejä. Täydellisessä kuvassa yrityksestä tulisi olla niin toiminnan koko, ulkonäkö, henkilöstön määrä, markkinat, laatumielikuva sekä brändi. Suunnittele itsellesi unelmiesi yritys!

Kun vastuuton ideointi ja visiot on saatu paperille, voidaan kysyä, mitä yritykselle on pitänyt matkan aikana tapahtua? Mitä on tapahtunut kansainvälistymisessä, myynnissä, tuotekehityksessä, markkinoinnissa ja niin edelleen. Asiat saavat konkreettisemman muodon ja alamme yhdessä ymmärtämään mitkä osat visiosta ovat relevantteja ja mitkä näyttävät saavuttamattomilta. Usein yrityksen tarve muuttua paljastuu tässä vaiheessa merkittäväksi. Huomaamme ristiriitaisuuksia arjen suorittamisessa ja tulevaisuuden tavoitteissa. Olemmeko aidosti matkalla visioomme ja jos emme niin miksi emme suuntaisi sinne?

Kun täydellisen maailman mallin osat tai siirät piirtyvä kuva rupeaa näyttämään kiinnostavalta, voimme valita voitettavat taistelut. Ne kriittiset ”must win battlet” jotka ratkaisevat tuleeko visiomme koskaan toteutumaan. Nämä pitäisi valita huolella ja olla riittävän isoja asioita aidosti vaikuttamaan menestystarinan syntymiseen. Huomaamme kriittisen onnistumisen olevan ehkä hieman yllättäin tuotekehityksessä, asiakaspalvelussa tai muissa tukitoiminnoissa, jotka arjessa vaikuttavat mahdollisuuksien ja investointien sijaan kustannuksilta.

Suunnittelumatkan neljäs vaihe on suunnan valitseminen ja toimintasuunnitelman kiteyttäminen. Voimme pohtia mitä on käynnistettävä heti tai muutettava välittömästi, jotta yritys lähtisi kehittymään valittuun suuntaan. Yrityksellä on nyt visio, konkreettinen strategia, ymmärrys kriittisistä menestystekijöistä ja toimintasuunnitelma.

Tämän päivän johtamisen ja suunnittelun tulisi numeroiden ja mittareiden rinnalla perustua tarinoihin, unelmiin ja ihmisten menestymiseen. Pakolla tai vaatimuksilla johtaminen ei kuulu tähän päivään vaan jokaisen omistajan tai johtajan on konsernimallin sijaan luotava menestystarinansa jokaisesta asiakaskohtaamisesta ja yrityskontaktista alkaen.

Lumipalloefektin sijaan tarvitsemme muurahaisia, joille mahdottomankin tavoittelu tuntuu täydelliseltä ajatukselta.

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.