Kuulen päivittäin yritysjohtajien ajatuksia muutoksista, kasvusta ja kehittämisestä. Yksi ajattelumalli yllättää ajatukseni kerta toisensa jälkeen. ”Meidän pitää itse tehdä tää homma” asenne.
Välillä ihmettelen ovatko kaikki maailman yrityssosialistit löytäneet turvapaikan suomalaisista yrityksistä. Niin vahva on usko osoitteisiin, rakenteisiin, organisaatioihin ja omaan tekemiseen. Suomalainen johtoryhmä on usein eripurainen ja siiloutunut sakki, joka lyhyen lennon ja illallisen päätteeksi sopertelee parhaista ihmisistä ja alan parhaasta tekemisestä. Tulokset tuntuvat hyviltä kun pää on pehmitetty ja oman osaamisen erinomaisuutta pohdittu vuorokauden molemmin puolin.
Suomalainen johtaja on niin kiireinen organisaationsa ja tekemisensä kanssa, ettei aikaa tulevaisuudelle, markkinalle tai uuden haistelulle tahdo löytyä. Aina tulee jotain väliin. Eikö juuri tuulilasiin tupsahtelevat katastrofit ole esimerkki systeemin toimimattomuudesta? Kertoisivatko jatkuvat tulipalot tuotantolähtöisyydestä ja siilomaisesta toimintamallista?
Olen erilainen nuori. Elänyt reilun vuosikymmenen verkostomaisissa toimintaympäristössä, ulkoistanut kaiken mahdollisen ja jahdannut parempaa tuottavuutta uusia ajatuksia pohtien ja yrittäen. En usko kiinteistöihin, yrittäjyyteen organisaatioiden kautta enkä kaiken itse tekemiseen.
Sen sijaan uskon ekosysteemeihin, yhteisöihin, erikoistumiseen ja arvoverkostoihin.
Elokuvateollisuus on pitkällä verkostomaisessa toimintamallissa. Rahoittajat lyövät vetoa ideoiden ja tuotantotiimien puolesta. Tuottajat verkottavat parhaat osaajat spektaakkelin rakentamiseen. Jokaiselle osa-alueelle löytyy oma erikoisosaajansa. Yhdessä nämä verkostot tuottavat organisaatioita enemmän. Kiinteitä kulujakaan ei tunneta vaan menestystä jaetaan arvontuotannon mukaan.
Toinen esimerkki pitkälle verkottuneesta teollisuudesta ovat suomalaisten yritysjohtajien himoitsevat saksalaiset autonvalmistajat. Mallia on hiottu yli vuosisadan ja näyttää tuottavan hyviä tuloksia. Ainakin BMW näyttäisi olevan menestyvä sekä ajossa että paperilla. Suomalaistakin osaamista verkostoista löytyy ainakin Elektrobitin järjestelmien muodossa. Saksalaisten Industry 4.0 -hanke polkee uutta vauhtia digitalisoimisesta teollisuudelle. Tuotantotekijöistä siirrytään arvoverkostoihin.
Kuten huomaat kritisoin suomalaisen johtajan innostusta itsetekemiseen, luuloon siitä, että kaikki pitää lopulta tehdä itse. Me itte -asenne pilaa mahdollisuuden yllättää toimintaympäristö ja asiakkaat, omistajat sekä työntekijät positiivisesti. Itsetekeminen johtaa useimmiten lähes samaan lopputulokseen kuin entinenkin.
Pahimmillaan oma organisaatio tuottaa subjektiivista sontaa, jonka arvoa ulkopuolisen on mahdotonta nähdä.
Mikä sitten neuvoksi? Miten verkottaa, verkostoitua ja tuottaa parempia tuloksia nopeammin? Oma kaavani on yksinkertainen. Altistu, voimistu ja menesty. Tapaan jatkuvasti uusia ihmisiä, joilla on mielenkiintoisia uusia ajatuksia. Uusien ajatusten kohtaminen on voimistava kokemus, jolla jaksaa arjen tuskaakin. Olen rakentanut arkeni siten, että aikaa toiminnan kehittämiselle löytyy ainakin viikonlopuista. Uuden luominen on aina valloittava kokemus. Satojen ja tuhansien versoiden välistä suodattuu jos ei muuta niin ainakin itselleni parempaa laatua.
Perustatko toimintasi arjen ylläpitämiselle vai parhaan mahdollisen tuloksen tuottamiselle? Onko tuloksesi kiinni annetuista resursseista? Oletko sitonut itsesi muumioksi annettujen yhteistyökumppanien ja rakenteiden muodossa? Miksi et aloittaisi omaa sisäistä vallankumousta? Mallinna täydellinen maailma ja tee siitä harrastuksesi. Pohdi arvokkaiden asioiden lisäämistä äläkä turvota itseäsi kuoliaaksi.
Ketterämpi ja paremmin harjoitettu karavaani kulkee taatusti päinvastoin lihotettua organisaatiomallia paremmin.
KIRJOITA KOMMENTTI
Lisää kommentti