Vain vahingossa menestyminen on vaikeaa

20.02.2014 | Johtaminen | Ville Tolvanen

Vain vahingossa menestyminen on vaikeaa

Meinaa aina välillä mennä sormi suuhun. Ihmettelen, paitsi maailman kummallisuuksia lähes päivittäin, omaa kyvyttömyyttäni saada ajattelumallejani kaupaksi edes lähipiirissäni. Suunnitelmallinen yrittäminen, johtaminen, tekeminen ja kehittäminen tuntuvat olevan enemmistölle ylitsepääsemätön mahdollisuus.

Arki, vastaanottokyky tai jokin ulkopuolinen asia tekee toiminnasta hapuilua. Jos jotain olen elämässäni oppinut on se että harrastuksista tulee pelkkiä harrastuksia ja vain tosissaan tekeminen saattaa synnyttää tuloksia. Miten mikään voisi vahingossa osua maaliinsa? Miksi onni tai sattumien summa on monelle ainoa mahdollisuus haaveiden toteutumiseen?

Mietin onko systeemissä tai sen myymisessä jotain vikaa. Tunnen yrityksiä, joilla ei ole aikaa tehdä kunnollista strategiaa, eräs pörssiyrityksen markkinointijohtaja kysyi minulta, olisiko minulla heidän markkinointiinsa liittyvää suunnitelmaa kun ei kuulemma löydy koko talosta. Eikä kokonaan uutta tekeviltä yrittäjiltäkään tahdo löytyä tarmoa toiminnan tulevaisuuden suunnittelemiseen. Ei vaikka siitähän varsinkin start-upissa tai uudessa yrityksessä on pelkästään kysymys. Tulevaisuuden mallintamisesta, oikeiden päätösten tekemisestä ja toteuttamisesta. Hyvin suunniteltu on vähintäänkin puoliksi tehty.

Jos vika onkin viestinnässä? Onko Dream.do palvelu keksinyt oivan tavan myydä suunnitelmallista tekemistä haaveiluna. Olisiko ihmiselle vetovoimaisempaa tunnistaa, valita ja toteuttaa haaveita suunnitelmien sijaan. Tässä voi olla perää. Silti uskoisin harvan olevan valmis jakamaan ja esittelemään omia suunnitelmiaan verkkopalvelussa. Itselleni asiasta syntyy vähän sellainen itsensä korostamisen tunnelma. En ole varma ovatko palvelun omistajatkaan intohimoisesti yhteisössään esillä. Silti idea ja palvelu on hyvä. Selvästi se on synnyttämässä ainakin yhteisön, joille haaveiden toteuttaminen ja jakaminen on arvokasta. Menestystä.

Ehkä olen unohtanut mainita tai markkinoida suunnitelmallisen yrittämisen etuja. Välillä yritän jakaa omia tuloksiani verkossakin, vaikka sekin tuntuu monia ärsyttävän. Kun homma tuntuu ainakin omalla kohdallani toimivan paremmin kuin hyvin, on syytä pohtia kenelle, mitä ja miten sitä tulisi paremmin viestiä. Omaa tekemistäni kuvaa ehkä parhaiten sana excellence – yritän tehdä jokaisesta päivästä, projektista ja hankkeesta edellistäkin paremman. Voitte kuvitella tuskan määrää kun kerta toisensa jälkeen löytää itsensä alkupisteestä. Hymiö.

No yritetään purkaa miksi suunnitelmallinen tekeminen on kuin hyvää huumetta yrityksen johtamiselle ja yrittämiselle.

  1. Suunnitteluprosessissa syntyy aina uusia tai keksityistä ideoista parempia versioita.
  2. Hyvin rakennettu kehityshanke auttaa tunnistamaan menestysreseptistä puuttuvat palaset
  3. Osaava sparraaja auttaa poistamaan menestymisen esteitä, kirkastamaan toiminnan vahvuudet ja rohkaisee uusien mahdollisuuksien hyödyntämiseen
  4. Hyvä suunnitelma on turvajärjestelmä johon on hyvä palata hädän hetkellä. Se pitää toivoa yllä kun maailma ympärillä palaa.
  5. Innostava suunnitelma antaa palautetta onnistumisesta ja motivoi yrittämään entistäkin enemmän.

En löydä suunnitelmallisesta, hyvin rakennetusta ja aktiivisesti toteuttamisesta sisältävästä yrittämisestä tai yrityksen johtamisesta mitään heikkouksia. Eri asia sitten on onnistuvatko kaikki asiat maailmassa. Eivät tietenkään onnistu. Hyvä suunnitelma on myös arvoton ilman fanaattista suunnitelman toteuttamista. Kerta toisensa jälkeen olen nähnyt kuinka hyvän suunnitelman luominen nopeuttaa yrityksen kehitystä, parantaa tuloksia ja synnyttää kaikkea hyvää. Päivä toisensa jälkeen näemme televisiossa urheilun, kulttuurin, taiteen ja yrittämisen menestystarinoita, joissa kaikissa toistuu yksi tarinan elementti yli muiden. Täydellinen antautuminen asialle, yrittämiselle ja hyvin rakennettu järjestelmä. Sillä kaatuvat venäläiset jääkiekossa, ennätysajat nopeuslajeissa ja edellisten sukupolvien menestymiset.

Olet oman menestymisesi suurin vihollinen. Katso peiliin, katso kalenteriasi. Mikä vielä estää sinua menestyssuunnitelmasi rakentamisen? Oletko itsellesi rehellinen? Onko tosiaan ainoa vaihtoehto löytää neula heinäsuovasta tai sattua vahingossa ensimmäisen maalipaikalle? Jokainen päivä on hyvä päivä tehdä asiat eri tavalla. Ala menestymään heti aamusta. Tulokset kyllä seuraavat enemmin tai myöhemmin perässä.

Ja sama tallenteena:

 

 

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.