Joka ansaitsee tulla kuulluksi.
Vuoden paras opas johtamiseen taitaa olla jo valittu. Se on huumaavan hyvä Juhana Torkin tarinan valta. Torkki paaluttaa vaikuttamisen arjen, tulevan ja tuhansien vuosien menestyshistorian yhteen ymmärrettävään kokonaisuuteen. Puhumiseen, tarinoihin ja niistä syntyviin teoksiin.
Ällistyttävän hyvän kirjan lukeminen on itselleni hidasta. Teoksesta nauttimista häiritsee pääni sisällä vellova myrsky, omat ajatukseni, jotka vaientavat Torkin sulavana soljuvan kerronnan jatkuvasti.
Päässäni risteilee puhumiseen, johtamiseen, kerrontaan ja organisaatioissa syntyvien tarinoiden ristiaallokko. Miksi puhetta, keskusteluja ja organisaatioiden yhteisiä palavereita ei tallenneta yrityksen muistiin ja niille, jotka eivät pääse tilaisuuteen paikalle tai haluavat palata kohtaamisten keskeisimpiin tarinoihin?
Arjen puhe yrityksissä on inflatoitunut. Valmistelematon marina, powerpointit tai kiireellä valmistellut muistiinpanot ovat ohittaneet ennalta valmistellut puheet, hyvän puhumisen tai tarinat. Elämme aikaa, jossa puhe ja tarinalla vaikuttaminen tekevä komeaa paluuta.
Internet jakaa puhetta ajasta ja paikasta riippumatta. Ihminen valitsee missä ja milloin hyvästä puheesta nauttii. Puhe on teos, joka kulkee mukana metsässä, työmatkalla, arjessa ja juhlassa. Ihmisen kanssa puhuminen ja toisen kuuleminen on yleisin ja samalla ehkä aliarvostetuin tapa välittää viestiä, tunteita ja vaikuttaa.
Puhe on nousussa. Yleisradio tekee hyvä työtä Radio Puheella, Kaupalliset radiokanavat ovat skarpanneet ja kehittyvät median murroksessa. Äänellä vaikuttavat niin uudet kuin vanhatkin tekijät. Ennen televisiota radiossa puhuivat myös kuninkaat, päämiehet ja poliitikot. Hyvästä puheesta syntyy teos, joka siirtyy tarinana sukupolvelta toiselle.
Ihmettelen itsekin miksi kirjoitukseni taipuvat usein juuri puheen muotoon. Ehkä se johtuu siitä, että olen itse asiassa puhunut ammatikseni yli vuosikymmenen, puhe vaikuttamisen muotona on minulle itse asiassa paljon kirjoittamista ominaisempi tapa vaikuttaa. Moni kiittääkin päivän Tolvasta juuri hyvästä puheesta, vaikka tekstinä ajatukset onkin tarjoiltu.
Tätä kirjoittaessani huomaan ajattelevani asiaa pienenä puheena. Pienen ihmisen haluna jakaa ja välittää ajatuksia. Minullakin on asiaa. Koen helpommaksi jakaa ajatuksiani täällä verkossa kuin yrittää puhua yhdelle ihmiselle kerrallaan. Onneksi tässä maassa vaikuttaa ihmisiä, jotka ottavat puheen vakavasti. Ymmärtämällä puhetta, sen merkitystä ja arvoa teemme kulttuurityötä, josta helmet kantavat sukupolvelta toiselle. Ihmisen ääni ei kanna vuosien välein annettavissa vaaliäänissä, vaan arjen pienissä teoksissa, joilla viestimme, vaikutamme ja välitämme toistemme tekemisestä.
KIRJOITA KOMMENTTI
Kirsi Mäkinen
2014-02-19 21:10:21
Olen aina pitänyt tarinnankerronnasta. Sieltä löytyy menneisyys ja aavistus tulevaisuutta. Yksi suosikkini on Stephen Denning, The Leader's Guide to Storytelling. Mastering the Art and Discipline of Business Narrative. Kannattaa tutustua!
Lisää kommentti
Ville Tolvanen
2014-02-20 08:48:27
Näin on! olen aivan innoissani puheen vallasta, voimasta, merkityksestä ja mahdollisuuksita. Sitä on vaalittava tässä "ne vaan puhuu -kulttuurissa." #V
Lisää kommentti
Lisää kommentti