On hienoa elää ajassa jolloin tietoverkot integroituvat osaksi arkeamme. Verkkoyhteydestä on kovaa vauhtia tulossa uusi toistaiseksi ehtymätön luonnonvara. Juuri nyt päätelaitteet, yhteydet ja ensimmäiset palvelut kypsyvät tasolle, jolla tavalliset suomalaiset kodit haluavat ja pystyvät investoimaan älykkäisiin televisioihin, tabletteihin ja puhelimiin. Elämme tietoverkkojen esihistoriallista aikaa. Aikamme kuluu vielä infrastruktuurin pystyttämisessä ja uusien asioiden ihmettelyssä.

Uusien asioiden ihmettelyyn kuuluu huoli tulevasta. Pilaavatko koneet elämämme, lapsemme ja vievätkö robotit työpaikkamme. Aivan kuin perustuotanto tai tehdastyö olisi ainoa järkevä  paikka ihmiselle viettää elämänsä. Mielessäni kehitys on päinvastainen. Enemmän aikaa laiturin nokassa, maalla tai metsässä, aitojen asioiden parissa. Työ ja arvontuotanto kulkee siellä missä minäkin.

Huolehdimme syystäkin jaksamisesta ja lapsistamme. Tietokoneet tuhoavat arjen ja ajattelukyvyn. Sohvaperunat eivät jaksa maata puolustaa. Silti huoli verkon vaikutuksista on vähän sama kuin väittäisi kuulakärkikynien tuhoavan hienon sulkakynäkirjoituskulttuurin. Kohtuus kaikessa ja ymmärrys että ylilyöntejäkin tapahtuu. Ihminen on vastuullinen ja älykäs olio tässäkin asiassa. Ehkäpä tuotamme pian omalla liikkeellämme yhteyksiin tarvittavan energian.

Suomalainen luksushyvinvointi ei muutoksia kaipaile. Jotenkin juutuimme nauttimaan 2000-luvun satumaisesta menestyksestä ja laajalle maakuntakaupunkeihinkin levinneestä hyvinvoinnista. Muistellaanpa millaista palvelutarjontaa vaikkapa Oulu, Tampere tai Jyväskylä tarjosivat 90-luvulla. Pitkä matka on tultu tyhjistä ostoskeskuksista ja realisointiliikkeistä. Huoli muutoskyvystä ja hyvinvoinnin ylläpitämisestä on vähintäänkin aiheellista.

Ääni, teksti, media, pelaaminen ovat ensimmäisiä kansansuosion ylittäneitä toimintoja tietoverkoissa. Niitä voisi Maslowin tarvehierarkian tavoin luonnehtia perustarpeiksi. Suuri joukko erilaisia toimintoja matkaa verkkoon seuraavaksi. Asiakaspalvelu, palvelut ja verkkokauppa ovat kovaa vauhtia matkalla kuluttajan taskuun. Kiinnostavaa on katsoa kiikareilla tulevaan, mitä UUTTA alamme verkkojen avulla rakentamaan?

Perustin Digitalist-kollektiivin yhdistämään juuri uuden kehittämisestä kiinnostuneita. En niinkään peliyhtiöitä ja start-up kulttuurin tulenkantajia vaan vanhan maailman uudistajia. Tosin kyllähän suuri osa uusistakin yrityksistä ponnistaa vanhan maailman uudistamisesta. Vastakkainasettelu on turhaa eikä sitä tässäkään tarvita. Olen huolissani suomalaisten kyvystä kasvaa ja uudistua. Menestys ja hyvinvointiyhteiskunta on meille satojen vuosien niukkuuden jälkeen kuin huumetta, joka tappaa halun kehittää ja yrittää. Toivottavasti pelko osoittautuu turhaksi.

Forbes listasi joukon murroksellisia kasvuyrityksiä jotka murtavat vanhoja rakenteita ja luovat uusia liiketoimintamalleja. Uudet palvelut ovat ainakin Suomessa pienten piirien puhinaa eivätkä juuri näy talousmedioissa. Matti Lintulahti kirjoitti digitalistissa osuvasti kuinka suomalaiset heräävät vasta kun asiat osuvat tuulilasiin. Eteenpäin katsova, pitkäjänteinen kehittäminen on meille selkeästi vaikeaa. Jos rahaa ei tule tänään ei huomisestakaan kannata haaveilla. Torpparin kädestä suuhun kulttuuri näkyy siinäkin. Eipä olisi tullut onnistumisia matkapuhelimissakaan mikäli olisivat Nokialla aikalaisiaan uskoneet.