Luova näkemys

20.11.2013 | Yrittäminen | Ville Tolvanen

Luova näkemys

Pohdin paljon ns. suuria kysymyksiä. Kirjoitin joskus olevani mitä-mies. Tolvasen kirjoittamisesta on tullut raskasta, koska jokainen ajatus tuntuu kertautuvan siellä, täällä ja tuolla. Niin paljon on sanottu, ettei uusia tunnu syntyvän. Tunnette jo koko tapauksen. Kerrataan silti josko siitä jotain arvoa jollekin olisi. Kirjoitetaan välillä kuin päiväkirjaan.

Olen tavannut syksyn aikana merkittävän määrän asiakkaita, mainostoimistoja, johtajia, konsultteja, palvelumuotoilijoita ja niin edelleen. Kysyn useimmilta aina kysymyksen mihin näkemyksenne perustuu? Jos en aivan suoraan, niin jotenkin apukysymysten kautta. Kysyn sitä siksi että olen intohimoisen kiinnostunut teemasta jota kutsun käsitteellä hyvää juuri nyt.

Peilaan kysymykselläni muiden ihmisten ajatuksia asiantuntemuksesta, ammattitaidosta ja oikeutuksesta jakaa ajatuksia, ideoita tai neuvoa muille. Luonnollisesti meillä kaikilla on lähes velvollisuus #sharingiscaring –hengessä jakaa ajatuksiamme, mutta minua kiinnostaa miten näkemykset syntyvät.

Omalla polullani olen matkalla alastomuuteen, jossa on parempi hyväksyä itsensä ja kertoa matkastaan ja ajatuksistani kuin etsiä niille hyväksyntää kategorioita, konsepteja, brändäyksiä tai muita näyttämöitä luomalla. Äläkä ymmärrä väärin, rakastan edellä mainittuja asioita, mutten halua peitellä tekemisiäni johonkin itselleni vieraaseen formaattiin. Tarjoan luovaa näkemystä asiakkailleni.

Luovuus on taito, joka on meissä jokaisessa. Luovuutta voi harjoittaa ja ideoiden rakentamista voi harjoitella. Siitäkin olen kirjoittanut ainakin kirjoituksissa idean anatomia ja näin syntyy näkemys. Näkemys on taas mielessäni koostettua kokemusta joka vaatii vuosia, epäonnistumista ja jonkinlaista ihmistuntemusta. Todennäköisyys onnistua kasvaa kun taustalla on harjoitusta, sitoutumista, kiinnostusta ja intohimoa aiheeseen.

Olen pätevöittänyt itseäni viemällä osaamistani jatkuvasti epämukavuusalueelle. Lähtenyt palkkatöistä, perustanut yrityksiä, neuvotellut yrityskauppoja ja epäonnistunut lukuisia kertoja. Olen tavannut ja haastatellut yli 10 tuhatta ihmistä. Luen ja etsin maanisesti uutta tietoa. Olen todistanut kohta kahtasataa kehitysprojektia.Ratkaissut tuhansia luovuutta vaativia tilanteita. Siitä syntyy myös kyky synnyttää jatkuvasti uusia ideoita. Intuitio on työkaluna merkittävä. Siitä kirjoitin ihan äskettäin.

Jokainen uusi tilanne ja asiakkuus on minulle haaste josta haluan rakentaa palasen teokseen, jota myös elämäksi kutsutaan. Kaiken hyvän yrittämisen keskellä saatan vaikuttaa arrogantilta, itsekeskeiseltä ja kusipäiseltä. Onneksi niihin meillä kenelläkään ei valitettavasti ole ihmisten kanssa hetkeenkään varaa. Tuntuu turvallisemmalta ja paremmalta elää kun itse ymmärtää jollain tasolla mitä edustaa. On sitten helpompaa kertoa myös muille mihin ja miten on parhaiten käytettävissä.

KIRJOITA KOMMENTTI

piirimyyja
2013-11-20 07:43:11

Kaikkien meidän on hyvä miettiä mitä olemme tekemässä ja etenkin miksi. Ei silti pidä olla itselleen liian ankara. Ilman suuria taisteluita ei tule suuria voittoja on joku meitä viisaampi joskus sanonut ja se pitää paikkaansa, ilman epäonnistumisia et ole kokeillut rajojasi ja ilman rajojen venyttämistä ei tapahdu suuria asioita.
Tsemppiä vaan Ville alastonjuoksuusi, hengessä tiiviisti mukana.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.