Anna muutokselle mahdollisuus

Mennyt viikko oli aikamoinen aivomyrsky. Tapahtui pohdittavaa viikoiksi eteenpäin. Ensin mediakonsernin yritysmuotoilu, hyvä keskustelu mainostoimiston tulevaisuudesta ja lopuksi lyömätön #NBForum2013 Jyväskylässä. (Nordic Business Forum.) Katsokaapa #NBForum2014 sisältöä tulevalle vuodelle. Kuka vielä sanoo, ettei Suomessa ole mahdollisuuksia tehdä ihan mitä tahansa? Äijät vetävät kenet tahansa hiljaiseksi.

Elämme ällistyttävän kiinnostavaa aikaa. Itseään etsivät niin vähittäiskauppa, mainostoimistot, muotokuvaajat, media kuin valmentajatkin. Ihan vaan muutamia mainitakseni. Mahdollisuuksiemme rajoja koetellaan maailmassa, jossa enemmän on mahdollista kuin koskaan ennen. Uskaltaisimmepa antaa mahdollisuuksille aina tilaisuuden jokaisessa hetkessämme. Uskaltaisimmepa yrittää uutta ennakkoluulottamasti ja antaa menestymiselle mahdollisuus. Saattaisimme olla maailman parhaan johtamisen kansa, johtavia Design-kulttuureja ja katajainen kansa, joka työllistyy opettamalla muita kouluttamaan, markkinoimaan, rakentamaan ja levittämään hyvinvointia. Kiitos vielä Alexander Stubb luvasta ajatella laatikon ulkopuolella. Kiitos Jari antamastasi uskosta ja energiasta. Kauan eläköön Vijay! Ehdotan Alexia Suomen ”Minister of The National Brand” seuraavaan hallitukseen.

Räyhäsin typerästi eräälle asiakkaalleni kokemaani turhautumista ja yhteistyöhömme hiipinyttä epäluottamusta. Asiat eivät tahdo edistyä haluamallani tavalla vaikka kuinka yritän. Eikä yrittämisen kääntyminen räyhäksi vie yhtään asiaa eteenpäin. Sieluuni sattuu ja tunnen itseni satutetuksi. Olen vain huono antamaan periksi tai toteamaan ettemme saa yhdessä mahdollisuuksia hyödynnettyä. Aion yrittää kaikkeni tästä eteenpäinkin ja pitää jäähyminuutit minimissä. Valitettavasti ylireagointeja sattuu allekirjoittaneelle vaikken niistä itsekkään pidä.

Suomalaisten keskustelu Marimekon suunnittelijoiden inspiraatioista tai Guggenheimin tarpeettomuudesta ei rakenna yhtään mitään. Keskustelusta on mennyt maku. Mieleeni piirtyy ajatus kulttuurimuutoksista. Miten unohdamme turhan vouhkaamisen ja keskitymme mahdollisuuksien kapitalisoimiseen? Miten edistämme uskoa muutokseen ja sen johtamiseen jokaisessa yrityksessä? Miten pääsemme matkapuhelinhistorian kertaamisesta tulevien sankaritarinoiden muotoilemiseen?

Oma vastaukseni on mahdollisuuksien jakkaran tuominen jokaiseen keskusteluun. Ehdotan lähes pähkähullua ennakkoluuttomuutta yritysten ja yrittäjyyden kehittämiseen. Elämme muutosten maailmaa, jossa harva yritystoiminta jää ennalleen. Kuinka uskaltaisimme ratsastaa ennennäkemättömillä voimilla kohti pimeää? Kuinka rakennamme henkilökohtaisista karismoista vision, joka valloittaa maailman. Levoton mieleni on pohdintoja täynnä. Toivon sydämestäni Digitalistin olevan yksi pieni verkosto mahdollisuuksien rakentamiseen. Rakkaudella, ammattitaidolla ja asenteella tehty hanke on toivottavasti askel eteenpäin. Täytyy muistaa antaa sillekin mahdollisuus muuttaa maailmaa. Muutosta syntyy ainoastaan antamalla sille aidon mahdollisuuden.

Ps. Hienoa keskustelua kirjoituksestani ”lopeta myynti.” Tarkoitus ei ollut ehdottaa liikevaihdon vähentämistä, vaan pohtia onko yksin omassa saarekkeessaan, myyntijargonia ja –oppeja jauhava yritystoiminto tullut tiensä päähän. Avoin rajapinta koko organisaatiosta uusiin ja nykyisiin asiakkaisiin,  rohkea yhtenäinen yrityskulttuuri ja aktiivinen vaikuttaminen saattavat olla irtonaista myyntiyksikköä vaikuttavampi tapa myydä yrityksen osaamista.

 

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue lisää