Yhä useampi yritys osaa jo kysyä ison kysymyksen. Miten murros vaikuttaa meihin? Ei pelkästään markkinointiin, asiakaspalveluun tai tuotekehitykseen, vaan miten meidän asiakkaiden ja sidosryhmien käyttäytyminen muuttuu?
Ymmärrys digitalisoitumisessa ”käyttäytymistieteenä” (onko se sama kuin behavioral science – Brian Solis?) leviää kovaa vauhtia. Yritykset huomaavat muutoksia paitsi verkkosivuillaan, myös kuluttajapalautteessa ja ennen kaikkea liiketoiminnassaan. Aika moni yritys on myös tulokseltaan pakkasella. Raportoidaan, että aika on huono, mutta mitäpä jos kysymys on suuremmasta muutoksesta? Mitä jos mainostajat eivät palaakaan televisioon? Lue hyvä artikkeli aiheesta tästä.
Yritämme mallintaa, kuvata ja benchmarkata digitalisoitumisen vaikutuksia eri yrityksille. Palvelut, media, musiikki ja pelit ovat ekosysteemeissä jo niin pitkällä, että vaikutuksia vähittäiskauppaan, sanomalehtiin, jne. pystyy jo analysoimaan ja arvailemaan tulevaa. Tulevaisuuden arvaaminen onkin muuten kova pala suomalaiselle johtajalle. Täällä on totuttu tekemään asiakaskysely ja ehkä vähän muuttamaan tarjoamia. Ollaan muka asiakaslähtöisiä. Mitä kun asiakkaiden käytös tai kilpailuympäristö muuttuu radikaalisti?
Kuinka suuri muutos voi olla? Käytän aina seuraavaa esimerkkiä. Millainen puhelimesi oli viisi vuotta sitten? Iphone oli kai juuri lanseerattu. Suurimmalla oli puhelin jolla pystyi soittamaan, tekstaamaan ja lukemaan sähköpostit. Mieti mitä nyt teet puhelimella. Mitä voisit tehdä ja mihin puhelin kykenisi viiden vuoden kuluttua? Sanovat digitalisoitumisen vain nopeutuvan.
Aikoinaan tutkimusten mukaan kännykkä oli turha kapistus. Tabletteja ei tarvittu, ipadistä manattiin Applen seuraavaa suurta virhettä. Nyt kosketusnäyttöjen puhutaan muuttaneen vaikkapa aikakausilehdet tai koko median rakenteita lopullisesti.
Suomalaisille on kova pala luopua kanavista. Internet ei ole yksittäinen kanava, internetin käyttö puhelimella ei ole erillinen kanava, eikä jakelua voi enää kontrolloida. Siirrymme kanavista yhteisöihin, ekosysteemeihin ja uudenlaisiin liiketoimintamalleihin. Itseäni kiehtoo kovasti ”one brand, multible business models” kuten Nike, Amazon, Google, Apple jne. tekee. Myydään kaikkea relevanttia omissa ekosysteemeissä. Hankitaan tuotteet ja palvelut verkostosta.
Internet on yksi kanava. Se on META-alusta kuten joku hyvin verkossa sanoi. Alusta joka imee kuvaa, ääntä, tekstiä ja käyttäjiä. Voisi siis ennustaa suurempien yhteisöpohjaisten portaalien paluuta aivan erilaisena. Suomessa on aika monta yritystä, joilla on yhteisölliset juuret. Mitähän kaikkea ne keksivät? Kaasua olisi syytä painaa ja kunnolla. Ihan vaan ettei lähde matto alta. Kaikki liiketoimintaa seuraavat ymmärtävät että kun esim. Stockmann tai MTV3 valahtavat tappiolle, niiden kyky investoida ja kehittää laskee. Tulevaisuus ei ole enää omissa käsissä, vaan on pakko valita tuskallinen juustohöyläämisen tie. Ethän sinä halua sille polulle? Luuletko tosiaan ettei tämä sinua kosketa?
KIRJOITA KOMMENTTI
piirimyyja
2013-05-10 07:39:49
Kyllä minä olen ajatellut että tämä ei muuta minun toimintaani ennenkuin suomalainen päivittäistavarakauppa muuttuu. Mutta jos haluan erottua markkinoilla on varmasti syytä muuttaa käyttäytymistä kuluttajia kohtaan yhteisöllisempään suuntaa, antaa pallo niille jotka tuotteitamme käyttävät ja yhdessä kehittää liiketoimintaa. Asiakkaat ovat yhä edelleen K ja S kaupat, mutta varmasti tulevaisuudessa yhteisölliset kuluttajat voivat oikeasti vaikuttaa siihen mitä kaupassa on valikoimissa. Kyllä minäkin Ville voin kehittyä kun vain tarpeeksi päätä mäntyyn hakkaa:)
Lisää kommentti
Ville Tolvanen
2013-05-10 08:13:50
Näin on! mutta jos haluaa rakentaa uutta ja menestyä on syytä oppia jotain uudesta tavasta ja maailmasta.. #kilpailuetu
Lisää kommentti
Susanne
2013-05-10 08:10:47
Olen itse töissä lehtitalossa ja täällä Suomessa ei ole kovin suurta vielä aikakauslehtien lukeminen pädillä. (ainakin meidän lehdillä vielä hyvin marginaalista) Olemme kuitenkin jo jonkin aikaa sitten alkaneet kehittämään lehtiä pädeille ja siellä on kyllä mielenkiintoisia mahdollisuuksia muokata lehteä ja parantaa lehden "palvelua". (muutama onkin jo ostettavissa) Pädi versiossa voi olla enemmän kuvia mitä fyysisessä lehdessä, mainoksista linkki tuotteisiin/yrityksen sivuille, vidoita, ym.
Mielenkiintoista onkin, milloin ihmiset alkavat enemmän ostamaan pädiversioita ja onko se kuitenkaan niin miellyttävä kuin fyysinen tuote?
Luulen, että fyysinen tuote olemaan se päätuote aikakauslehdissä vielä melko kauan...ainakin Suomessa.
Lisää kommentti
Ville Tolvanen
2013-05-10 08:16:18
hei! kiitos viestistäsi. Maanantain ilmestyy sattumalta asiaa kommentoiva tolvanen.
En oikein ymmärrä tuota asennetta että "mennään sitten sinne kun siellä on jo kaikki"
Asiakaslähtöisesti olisi syytä ennakoida tulevaa ja ryhtyä muuttumaan... Uutta ja vanhaa ei ole varaa tehdä rinnakkain.
Tästä lisää maanantaina! #V
Lisää kommentti
Susanne
2013-05-11 07:11:25
Ymmärsitköhän väärin, mitä tarkoitin, tai sitten ehkä käytin itse vääriä sanoja. Me siis olemme pädissä jo "kunnolla" (eli emme odottele muita sinne tulevaksi), Mutta mitä tarkoitin oli, että ihmiset eivät osta vielä Pädi lehtiä.
Lisää kommentti
Ville Tolvanen
2013-05-11 08:17:12
Kiitos tarkennuksesta! täytyy tutustua päivityksiin... uusia kanavia olisi varmasti syytä markkinoida ankarasti, jotta kuluttajat ne löytäisivät.
Lisää kommentti
Marko Suomi
2013-05-10 09:50:24
Luen itse tabletilla paljon artikkeleita erilaisten palveluiden, kuten Zite:n tai FlipBoard:n tai Google Reader:n läpi. Pitäisi olla TODELLA hyvä lehti, jotta edes harkitsisin sen ostamista kokonaisena erikseen tablettiin.
Lisää kommentti
Ville Tolvanen
2013-05-10 09:52:26
Hyvä pointti! sama juttu täällä. tuntuu että mediatalot missaavat "kuratoivat" sovellukset kokonaan. vanhanaikainen point to point ajattelu...#flipboard rules!
Lisää kommentti
Susanne
2013-05-10 10:43:20
Tuo oli kyllä hyvä pointti, että ehkä artikkeleita pitäisi pystyä ostamaan erikseen. Itse en ole "vaikuttavassa asemassa" täällä, mutta vinkkiä voi aina antaa eteenpäin.
Lisää kommentti
Susanne
2013-05-10 12:25:01
Tähän tuli vielä mieleen sellainen juttu, että tämä on toisaalta huono tyyli mainostajien suunnalta katsottuna. Ja lehdillä (oli se sitten printti tai pädi lehti) mainostulot vaikuttavat paljon.
Lisää kommentti
Heidi Lemmetyinen
2013-05-10 11:56:05
Nyt sen verran kritiikkiä, että eiköhän suurin osa yrityksistä ole tajunnut jo vähintään viisi vuotta sitten, että internet muuttaa liiketoimintaa. Suuri osa on jopa alkanut tehdä asioita uusilla tavoilla, paitsi ehkä joku Jorman Maansiirtofirma Rääkkylästä, jonka bisnesmalli toimii kohtalaisesti nykyisellään. Osa tekee paremmin ja osa vielä opettelee.
Lukisin mielelläni konkreettisempia esimerkkejä siitä minkälaisena näet internetin liiketoimintaympäristön vaikkapa 10 vuoden päästä. Minkätyyliset tai mitkä palvelut näet tärkeinä? Millä tavalla käytettävyys muuttuu laitekannan jatkuvan kehityksen myötä (esim. responsive web design & sen haasteet)? Kuuluuko omien tehtävien suorittaminen internetissä jatkossa jokaisen työntekijän toimenkuvaan?
Mainitsit tekstissäsi Stockmannin - minun mielestäni he ovat lähteneet rakentamaan nettiliiketoimintaansa jopa kohtalaisen onnistuneesti. Suomalaisista tavarataloista Sokos on tosin vieläkin parempi, heidän sivuillaan voi esimerkiksi chattailla asiakasneuvojan kanssa.
Terkut Lontoosta!!
Lisää kommentti
Ville Tolvanen
2013-05-10 12:31:19
Kiitos Lontoo!
Epäilen että vuotesi maailman huipulla hämmentävät kokonaisukuvaa missä mennään verkon osalta. Suomesta löytyy niin ATK-porukkaa ja 3.0 ajattelua. Riippuu siis mihin vertaa ja mitä pitää hyvänä... Tolvasessa on kirjoituksia vähän laidasta toiseen, tulevaisuuteen katsoviakin löytyy, samoin konkretiaa, oletko muistanut lukea ?! :) googlaa.
Mutta yritetään palvella! enemmän tulee piiskaa siitä konkretiasta kuin noista visioista.
Stockasta olenkin kirjoittanut ainakin 3 avaavaa tekstiä, sokokselle en ole eksynyt vuosiin. Varustelekaan, ASokselle ja mr. porteriin useinkin
terkut ja lisää kommentteja! vaadin. V
Lisää kommentti
Heidi Lemmetyinen
2013-05-10 17:11:22
No juu, voi olla että elän tämän suhteen omassa henkisessä Chinatownissani. Työnkuvan ansiosta toimin lähinnä yrityksissä, jotka ovat jo tajunneet, että näihin asioihin täytyy jotenkin panostaa. Mielelläni luen tulevaisuusselotekojasi jatkossakin, jatka vaan kertomista!
Lisää kommentti
Ville Tolvanen
2013-05-10 17:53:46
pysy siellä turvassa! jahka suomessa saadaan atk-käyntiin niin voidaan testailla sun makeita juttuja. Go girl! ja kirjoitappa muuten tolvaseen? olis hianoa.
Lisää kommentti
Heidi Lemmetyinen
2013-05-10 18:51:28
Jos keksin aiheen josta haluan tilittää, niin miksipäs ei :) Pistetään mietintään!
Lisää kommentti
Ville Tolvanen
2013-05-11 05:58:43
Vaadin! Kirjoita omasta superalasta eli blogaamisesta, pr;stä ja markkinoinnista. Maailma Heidin silmin? Tai irinan? V
Lisää kommentti
Antti_engineer
2013-05-10 17:54:47
Nokkelat ja näppärät pk-yritykset ovat tervetulleita hakemaan rahoitusta tähän:
http://www.tekes.fi/info/pknet/kenelle
Antti Tyrväinen
Lisää kommentti
Ville Tolvanen
2013-05-10 18:03:53
Hyvä Antti Asiaa!!! Jes. mäkin tuun ;)
Lisää kommentti
Janne Nyyssonen
2013-05-10 18:32:34
Hyvä Ville! Hienoa, että oot löytänyt Soliksen. Todella tuhtia ajatusta, jota tukee kova data. Mitä tapahtuu seuraavan viiden vuoden aikana. Osa sanoo, että suomalaiset yritykset ovat autuaan kuutamolla muutoksesta. Osa sanoo, että silmät on auki, ja muutosta työstetään. Itseä ei tulokset vielä tässä vaiheessa vakuuta. Työtä on tehtävänä, myös niillä, jotka ovat omasta mielestä kisan johdossa ja tarjoavat parhaita palveluita. Kotimainen benchmarkkaus ei rimaa ikävä kyllä nosta kovin korkealle. Todistakaa mut vääräksi! Haluan ja uskon, että täällä on visiota, näkemystä, uskallusta ja taitoa tehdä asioita paremmin kuin kuvittelenkaan. Stockmann ja Amazon kun laitetaan samalle viivalle tulee erot selvinä esille. Kyse ei ole siitä, että Amazon on johtava verkkokauppa maailmassa, vaan siitä, että Stockmann ei ole edes samalla pelikentällä! Tulevaisuus on todella vahvasti kilpailu käytettävyydestä. Vertaa omaa ostokäyttäytymistä siihen, miten 10-15v ostaa. Me menemme liikkeeseen ostamaan tuotteen, ehkä surffaamme netissä arvosteluja. Teini selaa nettiä, googlettaa parhaat hinnat. Lukee arvosteluja, kysyy kaverilta mielipiteet parhaista tuotteista. Lataa demon tai lainaa tuotteen kaverilta ennen kuin maksaa sen 50€ ja saa tuotteen kotiin toimitettuna. Seuraava viisi vuotta muuttaa taas kaiken. Viidessä vuodessa markkinoilla on ensimmäinen todellinen digisukupolvi, jolle kännykkä ei ole soittamista varten. Joka on tehnyt ensimmäiset ostokset kivijalan sijasta verkosta vanhempien luottokortilla. Maailma muuttuu todella nopeasti. Nyt on aika avata silmät, hypätä pää edellä pimeään veteen ja toivoa, että pää ei osu uppotukkiin. Laiturille seisojille ei ole jaossa edes osallistumisnumeroita seuraavalle kierrokselle.
Lisää kommentti
Ville Tolvanen
2013-05-11 05:58:06
Janne! puhut asiaa, hyvin jälleen kiteytät Tolvasta. Huoli on suuri, en tiedä miksi siitä metelöin mutta minulle se on parempi vaihtoehto kuin vaikeneminen. Ajattele jos Stockmann joutuisi pakkofuusion vaikka NK:n kanssa? Meiltä häviäisi jälleen keskeinen intstituutio! Ei anneta sen tapahtua.
Ostokäyttäytyminen muuttuu ja tekee kehityksestä ja kehittämisestä todella mielenkiintoista! Jatketaan. Rock, V
Lisää kommentti
Susanna Paloheimo
2013-05-10 19:10:48
Ostin ekan kerran ruokaa verkosta tällä viikolla. Tilaus ja maksu tiistaina, jolloin meiliin tuli Febussa tykkäämältäni (kun kaveritkin tykkää) Kauppahalli24:ltä viesti: vielä ehdit tilata perjantaiksi. Klikkailin ja maksoin. Tänään hauska kuljettaja kantoi kaksi kylmälaatikkoa keittiööni. Kaikki tylsät osuudet ruoan ostamisesta jäivät pois. Ei ahdasta parkkipaikkaa, ei törmäilyä hevi-osastolla, ei jonottamista, ei kassien raahaamista.
Kävinkin sitten kukkakaupassa. Istutin kesäkukat ja yrtit. Ja savustin äsken superhyvää Kalakauppa Erikssonin lohta.
Kuopus antoi pari vuotta sitten äitienpäiväkortin, jossa kohdassa "äiti ei tykkää" luki: käydä ruokakaupassa. Joskus se on ihanaa, kun on tilaa ja aikaa ja mahtavia herkkuvalikoimia. Mutta perussafkan hankinta ahistaa ja tökkii. Musta taisi tulla kertaheitolla verkkoruokakaupan kantis. Tai ei. Nythän pitää alkaa testata vaihtoehtoja. Kuka jutskaa mulle parhaiten?
Lisää kommentti
Kimmo Piispanen
2013-05-10 19:22:47
Digitalisoituminen on muuttanut omaa maailmaani nopeammin kuin oma fyysinen kehityskaareni mielen ja kehon osalta olisi edellyttänyt. Sormenpääni ei ole enään musteen tummentama koska luen "lähes" kaiken ajankohtaisen digitaalisessa muodossa. Digitalisoituminen on tarjonnut minulle aloittelevana yrittäjänä lukemattomia palveluita "minimihintaan" verrattuna perinteiseen tapaan toimia. Jalkoja on tarvittu paljon vähemmän ja sormia enemmän. Toimii ihan kantavana mottona tekemisen suhteen. Flipboard on huikea keksintö. Nopealla silmäyksellä pari kertaa päivässä saan kaiken itseäni kiinnostavan luettavaksi. Podcastit rikastuttavat minua aamukävelyllä, booxtv lataa juuri sen silmieni nähtäväksi mistä olen kiinnostunut, yrityksen asiakashallintajärjestelmä on mukanani koko ajan missä olenkin, operaattoreiden teknologia mahdollistaa melkeinpä kaiken mitä vain voi toivoa. Ennustan että viiden vuoden sisään nähdään suuri murros kotimaisten yritysten digitalisoitumisessa. Yhtiökokouksissa ei äänestellä enää lapuilla vaan ne tehdään edistyksellisesti kännyköillä ja tableteilla, siis niissä yrityksissä jotka haluaa kulkea edellä. Kehityskaari on huikea. Nimimerkillä Tietokonealan Insinööri. Ja Villelle terkkuja hyvästä työstä meidän kaikkien eteen.
Lisää kommentti
Mari Hjelt
2013-05-14 08:27:02
Hyvää keskustelua. Itseäni mietityttää nyt eniten, että millä tavoin ja miten "Jorman Maansiirtofirma Rääkkylästä" hyppää myös etunojassa tähän junaan. Yhdelläkään yrityksellä ei taida olla varaa olla välittämättä siitä mitä ympärillä tapahtuu ja näissäkin yrityksissä olisi iso potentiaali hypätä uudelle kasvu-uralle. Lienee vähän sama kuin olisi aikoinaan kieltäytynyt käyttämästä puhelinta tai sähköä.
Lisää kommentti
Lisää kommentti