Tunnen jostain syytä aivan valtavaa riittämättömyyttä. Anna hetki niin selitän.
Opiskelen vaikuttamista joka päivä. Näen, koen, jaan ja pohdin asioita. Janoan yhteisöä ja hetkiä joissa keskustella asioista ja opeista. Töitäkin on riittävästi. Olen kiitollinen aika monen halusta tuta Rooman apuja.
Tunnen silti, että en oikein saa sanomaani läpi. Ehdotan asiakkailleni suunnitelmallisuutta, rohkeutta, kokeilemista ja oppimista matkan varrella. Yleensä aloitan nollapalaverista tai hyvän suunnitelman tekemisestä. Suunnitelmat eivät oikein tunnu asiakkaita kiinnostavan, työpajat ovat rahastusta ja niiden sisältö halutaan nähdä etukäteen. Jos nimikin sanoo työpaja, miten tulokset voisivat olla tiedossa etukäteen? Eihän se ole työtä, vaan teatteripalaveria. Kutsuisin työtä kyllä teatteriksi, jos se sitä vaatisi.
Osa-optimoinnin tulokset näkyvät. Yritykset adoptoivat osan ajatuksistani huonoilla lopputuloksissa. 46 seuraajaa videokanavassa, tyhjä Twitter-tili tai hajanaisia mainoksia naamakirjassa. Puhumattakaan yritysblogeista ilman kirjoittajan henkeä tai ääntä. Mutinaa tuulessa, tekemisiä joilla tuloksia ei voi syntyä. Vaikuttamisen synonyymi on monelle ”laitetaan sisältöjä sinne naamakirjaan” Hittohemmetti!
Olenko vain lyhytjänteinen? Miksi kokemukseni huutaa korvassa, että eihän tästä näin voi mitään tulla? Ristiriitaisin mielin pohdin pitäisikö itse hypätä riviin, jatkaa huutamista vai hiljentyä verkon pimeään.
Ehkä täytyy vielä koittaa kerta toisin. Kieltäytyä yhden päivän sparrauksista, välttää isojen kokonaisuuksien myyntiä ilman implementointia, sanoa suorempaan mikä toimii ja mitä tulee tapahtumaan.
Elämme ihmeellistä aikaa. Yrityksissä on suhteellisesti paljon resursseja markkinointiin, myyntiin, viestintään ja vaikuttamiseen. Silti saadaan uskomattoman vähän aikaiseksi. Kello käy ja kulut juoksevat. Ennustan tyyntä myrskyn edellä.
Kirjoita kommentti