Ajoitus

12.03.2015 | Blogi | Ville Tolvanen

Ajoitus

Ihmettelen tietäjien kykyä olla varma, että vielä ei ole aika tehdä uusia asioita tai investoida rohkeasti uuden luomiseen. Ihmettelen mistä ponnistaa se tieto ja taito, että ainakaan nyt ei kannata ryhtyä toimeen.

Riittävän pitkällä aikavälillä kapitalismissa ovat kai aina hyötyneet eniten varhaiset omaksujat. Maa, kiinteistöt, yritysten osakkeet jne. ovat kai aina riittävän pitkällä aikavälillä olleet halvempia alussa kuin kypsässä markkinan vaiheessa.

Yrityksillä on aina kaksi vaihtoehtoa asioissa, joista kasvaa isoja ilmiöitä. Luoda uutta tekemistä ja oppia asioiden alussa tai ostaa valmista erittäin kalliilla. Yrityskaupoilla on vieläpä tapa epäonnistua. Ostamalla kasvatetut asiat tuuppaavat osumaan huonosti kokonaisuuteen. Nyt myy myös Stockmann osiaan, jotka se on joskus kalliilla hankkinut.

Moni tietää ettei sosiaalisen mediaan tarvi vielä satsata. Ei vaikka sen käyttö kasvaa, kohina nousee jatkuvasti ja näkyvyyden luominen maksaa päivä päivältä enemmän. Hidastelijat eivät ilmeisesti ymmärrä ettei mainetta voi mainostaa eikä arvostusta ostaa journalisteilta. Hyvä maine on menestys on ansaittava tekemällä oikeita asioita joka päivä.

Emme vielä ole ehtineet perehtyä tähän. Emme lähde vielä tänä vuonna rakentamaan tälläistä. Nyt ei ole vielä sen aika. Kaikki lauseita, jotka sisältävä merkittäviä riskejä ajoitukseen markkinassa. Yleensä paras aika sijoittaa on silloin kuin kaikki näyttää epätoivoiselta eikä kukaan usko nousun tulevan. Samoin huonoin aika mennä markkinalle on silloin kun kaikki siihen ovat heränneet. Harva ottaa paikkansa kypsillä markkinoilla.

Ymmärrän Suomessa olevan vallassa sukupolven, joka näki laman ja vuosituhannen vaihteen kuplan. Poterojohtamisesta pitäisi silti päästä tulevaisuuden rakentamiseen.

Suomen taantuma päättyisi samalla hetkellä kun jokainen suomalainen omistaja päättäisi aloittaa yhden kasvuun tähtäävän investoinnin tai kehityshankkeen.

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

kirsi ki
2015-03-12 04:53:27

Pessimismi, propaganda ja poterojohtaminen. Ensimmäistä, geeneistä ja geolokaatiostakin johtuvaa oiretta voi hoitaa propagandalla. Vaihdetaan maailmanlopun manifesti mahdollisuuksien musikaaliin. Poterojohtamisen tie onkin moniulotteisempi sinfonia. Urautumisen kiitoradan jälkeen, finland-orkesteri jämähti siihen samaan riffiin. Meidän kyky ei ole eilisessä vaan taidossa nähdä ja tehdä se metsä. Uskallus päähän hattuhyllyltä, kengät pois jalasta ja ulos poteroista! Turha pelätä tankkeja, kun on digipataljoonat. Arvotetaan arvo uudelleen ja ajoitetaan se parhaseen hetkeen, paras ajoitus on nyt.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Petri Hakanen
2015-03-12 05:19:03

Onneksemme Nordea havaitsi eilen, että juuri nyt olemme saavuttaneet pohjan ja uusi kasvu voi alkaa - nyt lähtee ylöspäin. Nyt on siis juurikin hyvä hetki olla pikkuisen rohkea uusille jutuille.

-Petri

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.