Tarina

03.03.2015 | Blogi | Ville Tolvanen

Tarina

Vaikuttava tarina on matka mielen maisemiin, joka vie eri asemalle joka ikinen kerta. Hyvä sisältö on ikuista.

Näin lausuin alla olevalla videolla oman totuuteni tarinoilla vaikuttamisesta digiaikana.

Parhaat sisällöt ovat lähes ikuisia. Halutuimpia kappaleita soitetaan vuosisadasta toiseen. Hyviä kirjoja ja näytelmiä tuodaan koettavaksi aina uudelleen ja uudelleen. Erilaiset tarinat muodostavat jatkumon ihmisten ja yhteisöjen vaellukselle ajassa.

Elämme aikaa jolloin digitalisoituminen pirstaloi viestintäkenttää ja halpuuttaa viestien välittämistä. Samalla viestien määrä räjähtää ja huonoimpien vaikutus romahtaa niiden juuttuessa internetin syövereihin ja jäädessä taustakohinan jalkoihin. Huonon tai keskinkertaisen sisällön tuottaminen on kuin heittäisi lumipalloja avaruuteen.

On hämmentävää miten heikkolaatuista mainontaa osa yrityksistä suoltaa toiminnastaan. Ajatus halvasta ideasta ja tuotannoista huutamisen maksimoimiseksi on kaikkien sidosryhmien julkeaa aliarviointia.

Samoin sisältömarkkinoinnin buumissa on nähtävissä hämmentäviä piirteitä. Tuntuu siltä, että osa yrityksistä ja yhteisöistä ajattelee naamioidun tuotemainonnan verkossa olevan jotenkin vaikuttavaa sisältöä. Ilman kykyä jakaa ja saada tarinoita liikkeelle sisällöt ovat arvottomia. Ilman analytiikkaa ja tietoa sisällön vaikutuksia johto syytää sokeasti rahaa ulos talosta ilman ajatustakaan paremman liiketoiminnan luomisesta.

Osallistuin 2000-luvulla kymmenien yritysten brändi-ideoiden ja yritystarinoiden luomiseen.

Minulle hyvä idea on sellainen, josta on synnytettävissä kymmeniä uusia tarinoita.

Minulle hyvä yritystarina herättää ja panee kysymään lisää kysymyksiä. Hyvä yrityksen brändi-idea, hissipuhe kiteyttävät yrityksen mission, strategian ja vision ja auttavat kommunikoimaan yrityksen tahtotilan muutamassa sekunnissa. Hyvästä yritystarinasta johdetaan ideoita markkinointiin, mainontaan ja mediaan, jotka kaikki tukevat halua ostaa yhteisön idea ja sen tarjoamia tuotteita ja palveluita.

Tarinoiden luominen ja levittäminen on alkemian kaltaista luovuuden, teknologian ja markkinoinnin osaamisen yhdistämistä.

Siksi pidän erityisen paljon MTL:n uudesta tarinasta. Juuri he haluavat edustaa yrityksiä joita nämä asiat koskettavat ja yhdistävät.

Oma tarinani on kohta tuhannesta sirpaleesta tehty. Se ei ole iskulause eikä hissipuhe vaan pienien viestien tulva sähköisissä kanavissa. Se on tehty mustaksi laatikoksi vaelluksestani, avokeittiöksi osaamisesta ja muistikirjaksi maailman menosta. En osaa itse sanoa millaisen kuvan se piirtää tarinan maalarista. Täytyy olla armollinen oman tarinan kantavuudelle. Hyvä tarina on totta, ja parhaimmat ikuisia.

Yritetään siis rakentaa elämästämme parhaimpien tarinoiden arvoinen.

Katso Myös Pizzaguy Tommi Tervasen versio:

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.