Ota rennosti #selfie

04.06.2014 | Blogi | Ville Tolvanen

Ota rennosti #selfie

Ihminen on luotu selviytymään, ajamaan omaa etuaan ja huolehtimaan itsestään. Ihminen kykenee myös huomioimaan toisten ihmisten tarpeita. Silti parhaimmankin ihmisen ja lapsistakin huolehtimisen edelle menee omasta toimintakyvystä kiinni pitäminen. Toisin väittävät taitavat tuntea itsensä tavallista huonommin. Auttaakseen toista tai muita on hyvä tuntea itsensä parhaalla mahdollisella tavalla.

Itsensä kuvaaminen ja oman kuvan toistaminen on ollut läpikulkeva teema taiteessa ja kaikissa maailman kulttuureissa. Verkosta löytyy hienoja artikkeleita artistien omakuvista ja eri aikakausien suhteesta itsensä kuvauttamiseen ja kuvien käyttämiseen uskonnossa, hallitsemisessa ja vallankäytössä eri aikakausilla. Vähän oikomalla voisi lausua meitsien olleen aina keskeinen osa kulttuuria ja maailmanperintöä.

Ammatikseen vaikuttavat ja valtaa käyttävät Obamat ja Ellenit käyttävät kuvia itsestään markkinoidakseen ja vaikuttaakseen positiivisesti suosioonsa ja asioiden hoitamiseen. En tiedä onko paavi vielä julkaissut kuvia itsestään. Fiksuimmat ymmärtävät positiivisen minäkuvan ja vähän rennommankin otteen itsestään auttavan muita hyväksymään haasteita ja ottamaan vastaan uusia ajatuksia.

Sosiaalisen median ja kamerapuhelimien yhdistelmä räjäytti kuluttajien mahdollisuuden kuvata itseään ja levittää kuvia elämän eri tilanteista. Ymmärrettävästi asiasta innostuivat ensimmäisenä itseään etsivät, hyväksyntää ja kumppania hakevat teinit. Myös teinien ja meidän kaikkien ihailemat idolit julkaisevat jatkuvasti kuvia itsestään. Omassa ajassani muistan Suosikin legendaariset seinäjulisteet ja leikeltävät taskupokkarit, joka edustivat 80-luvun tapaa löytää kuvia itselle tärkeistä artisteista ja sankareista.

On lyhytjänteistä ja vähän typerääkin tuomita #Selfie. Itsensä kuvaamisen kieltäjä kieltää itsensä, oman arvonsa tallennettavana ja väittää ettei ole itsensä korostamisesta kiinnostunut. Dissaaja kertoo todellisuudessa ongelmistaan itsensä kanssa. Ei ole pakko julkaista, eikä edes olla genressä mukana, mutta toisten toiminnan kritisoiminen kertoo ongelmista omassa laidassa enemmän kuin itse asiasta. Sarasvuon sanoin kiukuttelija paljastaa aina enemmän omasta pahoinvoinnistaan kuin itse asiasta.

Pidän merkeistä, taiteesta, kulttuurista ja symboliikasta. Haluan nähdä brändeissä ja yrityksissä ehkä arkea ja elämääkin suurempia merkityksiä. Haluan haastaa perinteisiä rakenteita luomaan uutta ja nauttimaan uusista mahdollisuuksista. Rakastan uusia ideoita ja ajatuksia. Siksi päätin jättää oman jälkeni myös aikamme #selfie- villitykseen. Teinkö sen rakkaudesta itseeni vai itse lajiin saa jokainen päättää itse.

Huomasin vanhan yhteistyökumppanini Heikki Sivosen julkaisevan muutamia kuvia maalaamistaan tauluista. Kuvat olivat hienoja! On aina hienoa kun vasinkin kypsällä aikuisiällä ihminen uskaltautuu kehittämään itseään. Ajattelin heti, että tätä halusin tukea. Pidän Andy Warholin tyylistä ja tarinasta joten tilasin Heikiltä oitis yhden version itsestäni. Halusin yhdistää kuvan itsestäni taiteeseen, meitsie-meininkiin ja perinteiseen ristiriitaiseen ajatteluun merkkimiesten ja –naisten muotokuvista. Halusin puhutella aikaa ja ympäristöäni rohkeudella jututtaa tästäkin aiheesta. Varmasti mukana on myös halua viihdyttää itseäni ja lähimmäisiäni hyvässä ja pahassa.

Taulusta tuli mainio. Kiitos Heikki Sivonen. Toivon sydämestäni, että jatkat maalaamista ja teet siitä ehkä vielä ammatin. Ainakin merkittävän osan sitä? Kannattaa pelata vahvuuksillaan ja uskoa omaan tekemiseensä. Tuotat osaamisellasi iloa ja innostusta, jossa on kiva olla mukana. Puupäiden huuteluista huolimatta kannan ylpeänä profiilissani Sami Jämsenin valokuvasta tallentamaasi Tolvasta. Olkoon sekin yksi tallennettu pala aikaa ja ajankuvaamme. Ota rennosti itsestäsi selfie ja anna ympäristösi nauttia siitä. Kuvalla ja nimellä vahvistettu sanoma on aina kasvotonta vahvempi.

ville-t

Ps. Mainosmies Alex Nieminen kuvitteli antavansa palautetta haukkumalla tekemiseni ja blogini kuvalinjan itsekkääksi. Näinkin voi asian nähdä tai sitten kuten suurin osa on sanonut.

”On hienoa kun tässä sanattomassa maassa joku puhuu omalla nimellä, kasvoillaan ja äänellään meidän muidenkin puolesta.”

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Miisa Mink
2014-06-04 16:45:20

Omalla kuvalla tehdyt viestit on musta rehellisiä ja suoraselkäisiä. Minä olen tässä, olen tätä mieltä. Uskallusta se vaatii. Siksi kai titteleiden taakse piiloutujat valittaa. Ja valitushan ei näytä Suomesta loppuvan!

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Pasi Räihä
2014-06-05 21:54:42

Read my lips it's a SELLfie!

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.